Tulevaisuuskeskustelu

Alue keskustelulle Piraattipuolueen politiikasta ja tulevaisuuden suunnista. Varsinaiset kokousaloitteet puoluekokousosioon!
artol
Viestit: 8
Liittynyt: La Loka 31, 2015 7:33 pm

Tulevaisuuskeskustelu

Viesti Kirjoittaja artol » Ke Heinä 17, 2019 3:35 pm

Nyt kun kaikki ovat ehtineet edes hieman toipua kevään vaalistressistä on aika jatkaa toivottua keskustelua puolueen suunnasta ja tulevaisuudesta. Eduskunnan ovet eivät puolueelle huhtikuussa auenneet, ja nyt on aika tarkastella toimintaa ja tulevaisuusnäkymiä: Mitä pitäisi tehdä jotta kannatus saadaan kasvuun? Koska puolue on ollut olemassa jo jonkin aikaa eikä kannatusta ole saatu eduskuntaan yltävälle tasolle keskusteluissa vaalien jälkeen näkyi myös toiveita radikaaleista muutoksista - jotka siten näkyvät myös näissä avauksissa.: Jos nykyisellä mallilla ei ole onnistuttu 10 -vuodessa pääsemään eduskuntaan onko realistista että seuraavan 4 vuoden aikana kannatus kasvaa tarpeeksi?

Lupasin puoluehallitukselle kasata keskustelun pohjaksi erilasia skenaarioita, vaihtoehtoja ja ideoita joita eri yhteyksissä on tullut vastaan. Näitä on siis poimittu keskusteluista puolueen eri keskustelualustoilla sekä keskusteluista aktiivien kanssa. Mukaan on yritetty poimia myös eri ehdotusten yhteydessä kuultuja perusteluja tai vastalauseita.

Lista ei varmasti ole täydellinen, eikä tarkoitus ole rajata keskustelua vain näihin vaihtoehtoihin - mutta jostain on hyvä lähteä liikenteeseen.

Kaikki vaihtoehdot eivät ole toisensa poissulkevia, eli tuleva suunta voi ihan hyvin olla yhdistelmä yhtä tai useampaa näistä, tai jotain aivan muuta - Mitä?

Ensimmäisenä askeleena olisi nyt siis käydä keskustelua siitä mihin suuntaan puolueen toimintaa olisi syytä kehittää. Myöhemmin toteutetaan myös jäsenkysely erilaisista tulevaisuuden vaihtoehdoista.

Poliittisen ohjelman kehittäminen

A - Tervämpi ohjelma -> Erikoistunut asiantuntijapuolue

  • Selkeämpi profiili, helpompi erottua (verrattuna B:hen), voi sisältää myös jonkin/joitain kärjen alkuperäisen ohjelman ulkopuolelta (ympäristö/ilmasto?)

-Kuvaa puolueen alkuvaiheen tilannetta josta on liikuttu laajemman ohjelman suuntaan. Riittääkö erikoistuneelle puolueelle kannatusta vaaleissa?

B - Laajempi ohjelma -> Liberaali 2000-luvun yleispuolue

+Poliittisella kentällä tilaa arvo- ja talousliberaalille puolueelle

-Erottuminen vaikeaa, miksi valita piraatit?

Nimi / Brändi

Piraattipuolue on brändi joka jakaa mielipiteitä: Osalle äänestäjistä ja potentiaalisista ehdokkaista se on selkeästi ongelma - toisaalta kysymyksessä kansainvälinen poliittinen liike jolla mm. paikkoja europarlamentissa.

C - Nykyinen nimi ja brändi

+Jo jossain määrin tunnettu toimija

-Osalle selkeä turnoff ja ehdokkuuden/äänestämisen este

D - Pieni nimimuutos - esim. jo nyt osassa materiaaleaj käytetty "Piraatit" tai muu samanhenkinen muutos

´+Puolue -sanana ei välttämättä houkuttele, pelkkä piraatit kuvaa vaikuttamistyötä jossa sekoittuu aktivismi ja politiikka

-Ei ratkaise suurempia ongelmia, ei todellinen muutos

E - Täysin uusi nimi, Piraatit mahdollisena "alibrändinä"

+Voi ratkaista nimen aiheuttamia haasteita

-Uusi nimi pitää tehdä tunnetuksi, kansainvälisen linkin puute

Yhteistyön kehittäminen

Vuoden 2017 ja 2019 vaaleissa Piraattipuolue on tehnyt vaaliliittoyhteistyötä eri puolueiden kanssa. Vaalien jälkeisissä keskusteluissa näissä ryhmissä on myös ehdotettu tiiviimpää yhteistyötä eri ryhmien kanssa.

Jos Piraattipuolue yhdistäisi voimansa muiden samanmielisten puolueidentai liikkeiden kanssa, paras tapa tähän olisi:

F - Vaaliliitot (Puolueet toimivat erillään, mutta tekisivät yhteistyötä vaaleissa.)

  • Oma organisaatio ja brändi, vaalimatematiikka

  • Vaaliliitot neuvoteltava uudestaan toistuvasti. liitto ei välttämättä kerää samaa äänimäärää kuin puolueet erillään

G - Laajennetaan puoluetta: Pyritään yhdistämään voimat samanhenkisten toimijoiden kanssa siten,että ryhmä / ryhmät liittyvät piratteihin

+Piraatit ovat toiminnaltaan laajin eduskunnan ulkopuolisista, oma brändi säilyy

-Vaikea toteuttaa käytännössä (Mikä saa muut

H - Pysyvä liitto: Toimitaan osana (jotain uutta) isompaa poliittista liikettä, kunhan Piraattipuolueen nimi ja brändi säilyvät jollain tavalla. Esimerkiksi liitto-organisaatio jossa organisaatiojäseninä piraattipuolue lisäksi muita samanhenkisiä ryhmiä

+Potentiaalisesti enemmän resursseja, piraattibrändin hyödyntäminen, vaalimatetmatiikka

-Saadaanko kasaan riittävän vahva liike, jotta eduskuntaan pääseminen on realistista


Avatar
kivasatu
Puoluehallitus
Viestit: 48
Liittynyt: Ke Loka 08, 2014 7:58 am
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Tulevaisuuskeskustelu

Viesti Kirjoittaja kivasatu » Ke Heinä 17, 2019 4:42 pm

A ja B eli terävämpi ja laajempi ohjelma (toki puoluekokoushan sen päättää toteutuuko tämä).
D eli pieni nimimuutos, siirrytään käyttämään nimeä Piraatit. Kokonaan uuden nimen kannalla en voi olla, koska en tässä vaiheessa tiedä, mikä nimi olisi tarjolla - en siis osta sikaa säkissä.
F tai G eli jatketaan vaaliliittoja, jos puolueen laajentuminen ei onnistu, mutta ensisijaisesti kokeillaan G eli saadaan muita liittymään piraatteihin. Myös vaihtoehto H eli pysyvä liitto voisi toimia, jos on kyse pelkästään puolueiden välisestä liitosta eli vaaliliitot olisivat mahdollisia, ja asia mietittäisiin aina uudelleen, kun liiton osapuolia olisi tulossa lisää.

Lisäksi kaikenlainen viestintä (ja työskentelyvälineet) täytyy saada toimivammaksi sekä lisättäköön avoimuutta omissakin toiminnoissamme.


Tuomas
Puoluehallitus
Viestit: 20
Liittynyt: Pe Kesä 09, 2017 6:10 pm

Re: Tulevaisuuskeskustelu

Viesti Kirjoittaja Tuomas » Ke Heinä 17, 2019 5:08 pm

Ei uudelleenrekisteröidä enää puoluetta puoluerekisteriin, vaan ruvetaan Piraattiliikkeeksi.


tomi pohjalainen
Puoluehallitus
Viestit: 8
Liittynyt: La Touko 11, 2019 7:59 am

Re: Tulevaisuuskeskustelu

Viesti Kirjoittaja tomi pohjalainen » To Heinä 18, 2019 1:50 pm

eikös nyt pitäisi jo keskittyä kuntavaaleihin täyttäpäätä, koulukirjamonopoli voisi olla hyvä yhtenä aiheena....väittäisin että ne piraattiteltan saranat jos saisi vähän enemmin kulumaan, niin muihin kohtiin vastaukset syntyvät siinä lomassa. :)

muut kuin minä uudellamaalla puhuneet mahdollisesta nettiradiosta, tv , verkkolehti etc toiminnasta...olihan se vähän häpeällistä jollei piraateilla sellaista olisi, varsinkin kum persuilla tuntuu olevan... toisaalta myös assangesta (pidätys) informoi ensimmäisten joukossa mv-lehti jopa ihan laadukkaasti versus yle. . eikös assange ollut yksi keskeisimpiä hahmoja piraattipuolueen syntymisen aikoihin....... pitäisi tutkia historiaa paremmin... epäkohdat ovat vain asioita ja niitä pitäisi käydä läpi asioina ilman että jokin asia olisi erityisesti jonkun syy, kuten nettiradion puuttuminen tai monien pienryhmittyminen tuskallisen selkeä etumatka verkkojulkaisuissa.

näkyvyyden puolesta puhun, valittattavan uset tuntui ihmettelevän tai olevan jopa tietämättömiä piraatipuolueen olemassa olosta tuossa vaalien aikana....tähänkin parhaiten auttaisi mielestäni näkyvyys ulkomaailmassa.

nyt onkin hyvä kysyä onko FB:ssä käyttämäni logo ok jota kuvani käytän, harkinnalla ja kunnioituksella sitä käyttänyt ja otin käyttöön ihan siksi että toivon sen herättävän mahdollisesti mielenkiintoa puolueeseen tai edes sen olemassa olen tiedostamiseen... ja tätä ns poliittesena fb profiilinani muutoikin, ja en käytä sitä esim päissäni, hermostuneena tai muutoin mikä saattaisi vahingoittaa Piraatteja tai mielikuvaa meistä. (jos tälläistä vähänkään näkyy, niin suoraa palautetta ja heti. :)

yksi mikä olisi kiva että olisi yksi selkeä paikka missä voisi tälläisiä asioita käydä läpi... en oikein vieläkään ole saanut selvää mistä kautta info parhaiten kulkee puolueessa. (huhuina tuntuu kulkevan, harmi jos vääriä. ) itse kannatan foorumi rakennetta... saa miettiä vähän mitä typoo. :)

p.s. olisi vielä kivaa jos ihmisistä ketkä ovat olleen ennen minua aktiivisina puolueessa heistä oltaisiin puhumatta seläntakana, siitä lähtee vain huhuja puolueen ulkopuolelle. joku foorumi missä suljetusti sitten nimellään voi tietää jos sanottavaa on. (tälläistä olen ollut havaitsevani) --> imago.

p.s. II huomautan etten puhu itsestäni, olen saanu osakseni mm. ala-arvoisia valheita ja sen syitä en jaksa miettiä, mutta jos kysyttävää on tai haluaa jotain tietää niin varsin helposti minut saa kiinni.


Riikka Nieminen
Puoluehallitus
Viestit: 12
Liittynyt: Ti Touko 22, 2018 3:55 pm

Re: Tulevaisuuskeskustelu

Viesti Kirjoittaja Riikka Nieminen » Pe Heinä 19, 2019 4:29 pm

Pitää muistaa, että miksi muutoksiin tähdätään. Ettei käy niin, että olemme kohta isompi ja huonosti organisoitu ja homma ei toimi. Jos vanhat aktiivit eivät jaksa, niin paras pohja muutokselle eteenpäin, on antaa tilaa uusille innokkaille.
Itse näkisin, että kuntavaalit pitää vielä katsoa vanhalla asetelmalla. Sitten jos seuraaviin eduskuntavaaleihin katsotaan mitä tarvitaan sen tuloksen pohjalta. En koe pienpuolueiden kentässä ketään niin valovoimaista, että kannattaisi alkaa sen lähemmin alkaa yhdistymään.
Ja teltalla opittuna on, että puolueen nimessä todellakin pitää lukea puolue, muuten ihmiset eivät tiedä mitä me olemme.


tomi pohjalainen
Puoluehallitus
Viestit: 8
Liittynyt: La Touko 11, 2019 7:59 am

Re: Tulevaisuuskeskustelu

Viesti Kirjoittaja tomi pohjalainen » Ma Heinä 22, 2019 1:37 pm

Tuo mitä Riikka oli laittamassa pystyyn, (keräysnimiin terapiatakuuhun) olisi ollut todella hyvää toimintaa kuntavaaleja ajatellen. toivottavasti saataisiin keksittyä lisää vastaavaa. jos kenelläkään ideaa vastaavaan niin erittäin suuri piraattiliputus täältä. :)

uskoisin että tuosta ylemmästä saa hyvinkin paljon varioitua toiminta ideaa jos parikin minuuttia miettii, ja jos / kun saa niin mieluusti kuulisin minäkin minkälaisia ideoita tuosta saisi tai vaikka jos innostusta stormaus hetkeen ni aina parempi.... (niin ne muutkin toimii)

ja kuten sanonut niin yleisesti ottaen mihin tahtojaan tapahtumaan olen teoriassa valmiina tulemaan, paitsin nyt näyttää että tulevan viikkon olen loukkaamassa ilmatiloja itäsuomessa. :P


wille.dahl
Viestit: 2
Liittynyt: To Heinä 25, 2019 10:38 am

Re: Tulevaisuuskeskustelu

Viesti Kirjoittaja wille.dahl » To Heinä 25, 2019 11:09 am

Heippa vaan,

Ihan mielenkiintoista pohdintaa täällä.

Näkisin kuitenkin, että kyseessä on puhtaasti byrokratian toimia, jotka eivät lopulta vaikuta suoraan siihen ydinkysymykseen, mihin halutaan, eli:

Miten nostaa Piraattipuolueen kannatusta seuraavissa vaaleissa ja etenkin eduskuntavaaleissa?

Yritän vastata lyhyesti tuohon kysymykseen.

Jotta saamme nostettua kannatusta, tarvitsee meidän nostaa ensin tunnettuutta ja uskottavuutta.

En halua nyt dumata aiempia Piraattien toimia, mutta jos ollaan ihan rehellisiä, niin lenkkaripartiointi/feissaaminen ja teltalla notkuminen erinäisissä tapahtumissa on vaikuttavuusasteeltaan ja saavuttavuudeltaan liian pientä ja randomia. Parhaimmillaan ihmiset tulevat kyselemään "Miiiikäs thämä Phiraaatthit onn?" , keskitasolla ihmiset mulkoilevat matkan päästä tai ohittavat närkästyneinä, ja pahimmillaan tulevat huutelemaan, provosoimaan ja ihan vaan länkyttämään paskaa. Kyseiset toimet ovat tehottomia ja lähes poikkeuksetta 90% ajanhukkaa. Joidenkin mielestä toki kivaa seurustelua ja saahan siitä sellasen tekemisen/puuhailun tunteen.

No miten sitten nostamme tunnettuutta ja uskottavuutta ellemme sitten 'keskustelujen ja kohtaamisten' kautta?

Seuraa mun mielipide, joka perustuu siihen, miten itse ymmärrän tätä vaikuttamisen toimintakenttää:

Piraattipuolue tarvitsee oman median, jonka kautta kanavoida kaikkien puolueen jäsenten sanomat eteenpäin maailmaan.

Tarvitaan siis oma blogialusta, jonne jäsenet tekevät postauksia, joita jaetaan sosiaalisissa medioissa jne.

Tarvitaan yhteinen Piraatti TV youtubeen, jonka sisältöä jaetaan sekä SOMEn että blogisivuston kautta.

Tarvitaan oma Piraatti podcast, vaikka sitten tuon youtubeen kautta, muitakin toki voi käyttää.

Yksinkertaistettuna, Piraatit tarvitsevat itsenäisen mediapresenssin/outletin, kuten monilla muillakin puolueilla on. Yhden lähteen kautta jaetaan kaikki sisältö eikä ratsasteta toisten alustoilla ja kilpailla heidän sanomaa vastaan. Otetaan siis omistajuus siitä, mitä sanomaa halutaan viestiä.

Uusi Suomi on hyvä esimerkki blogialustasta, jossa yhdistyy henkilökohtaiset blogaukset ja sitten sellainen kevytjournalismi ja upotetut videot.

Tämän mediatoiminnan kautta Piraattien brändi lähtisi raketin lailla eksponentiaalisiin korkeuksiin.

En tämän enempää tästä höyryä, olen muutaman jäsenen kanssa asiasta jo jutellut ja saanut sellaisen kuvan, että kiinnostusta löytyisi.

Miltäs kuulostaa?


Riikka Nieminen
Puoluehallitus
Viestit: 12
Liittynyt: Ti Touko 22, 2018 3:55 pm

Re: Tulevaisuuskeskustelu

Viesti Kirjoittaja Riikka Nieminen » To Heinä 25, 2019 11:49 am

Just noin! Hyvä Wille!


tomi pohjalainen
Puoluehallitus
Viestit: 8
Liittynyt: La Touko 11, 2019 7:59 am

Re: Tulevaisuuskeskustelu

Viesti Kirjoittaja tomi pohjalainen » To Heinä 25, 2019 4:45 pm

Täyttä asiaa Willeltä. piraattien verkkonäkyvyys, uniikkisuus ja materiaalin laajuus olisi oltava ainutlaatuista.
(itse silti haluaisin sen 10% pinnaakin vielä mukaan, perhos teorian kunniaksi, nyt teltoilla olisi piraateilla aikaa jutustella keskenään kun vaalit on jo käyty, ohi kulkioita varten liputusta)


juho.karvinen
Puoluevaltuusto
Viestit: 7
Liittynyt: Ti Kesä 13, 2017 2:39 am

Re: Tulevaisuuskeskustelu

Viesti Kirjoittaja juho.karvinen » Ke Heinä 31, 2019 12:16 am

Arvostan keskustelunavausta, kiitos siitä. Kannatan myös lämpimästi jäsenkyselyä. Voin tarvittaessa auttaa sen toteuttamisessa. Puoluevaltuustossa tehtäneen elokuun lopussa jonkinlaista kannanmuodostusta puolueen kehittämisestä.

Kirjoitin oman näkemykseni tarkoituksella lukematta jo käytyä keskustelua, koska halusin harkita asiaa sotkematta sitä turhaan, sanoisinko "nettikeskustelun logiikalla". Jatkokeskustelen kuitenkin mielelläni.


Poliittisen ohjelman kehittäminen

Lyhyesti: AB

Minun mielestäni puolueen on rakennuttava vahvasti ydinagendan ympärille, mutta muodostettava siitä lähtien myös johdonmukaisia kantoja kaikista keskeisistä poliittisista teemoista. Jos kapeaa erikoistumista kuvattaisiin visuaalisesti korkeana piikkimäisenä palkkina ja yleispuoluetta latteana tasankona, minun ehdotukseni olisi ehkä jotain Gaussin käyrän tapaista.

Toimintaehdotukseni on, että tehdään ideologinen ajatus- ja kirjoitustyö huolella. Päivitetään piraattipolitiikan kova ydin 2020-luvulle. Kysytään, millaisen yhteiskunta-analyysin ja millaisten yhteisten tahtotilojen pohjalle liike rakentuu.

Tekemistä helpottaa, jos toiminnan taustalla on harkittu katsomus. Se selkeyttää liikkeen profiilia ja vahvistaa sen identiteettiä. Se antaa eväitä vastata uusiin kysymyksiin. Hyvä analyysi ja hyvin määritellyt tavoitteet helpottavat johtamista, mahdollistavat strategisen toiminnan ja poliittisen aloitteellisuuden, ilman sitä vaarana on jääminen reaktiivisuuteen. Lisäksi ne vähentävät riippuvuutta yksittäisistä aktiiveista, jotka saattavat viedä osaamisensa ja ajatuksensa mukanaan, jos niitä ei ole kirjoitettu auki.

Ennen pitkää tarvitsemme myös talouspoliittisen linjan. Minun mielestäni sen aika on, kun tiedon, tieteen ja teknologian politiikkaan liittyvä ydin on kunnossa, ja talouspolitiikan on minusta tultava ydinkysymysten ehdoilla. Näin toimien ei myöskään tarvitse jäädä kiinni nykyvasemmiston ja nykyoikeiston määrittelyihin.

Minulla on sisällöllisiä ideoita sekä ideoita siitä, miten tätä aatteellista työtä voitaisiin viedä puolueen tasolla eteenpäin. Olen mielelläni työssä mukana ja voin ottaa siitä myös vastuuta.


Nimi / Brändi

Lyhyesti: CD

Nykyinen brändi on hyvä. Sen edut ovat huomattavammat kuin haitat. Se on omaperäinen, tunnettu ja kansainvälisesti kasvava. Se kuvaa puolueen startup-luonnetta, provosoi ja viittaa meidän ydinagendaamme. On hyvä idea trimmata nimi viestinnässä ja ehkä virallisestikin lyhyempään Piraatit-muotoon. Brändin suhteen me olemme samassa asemassa kuin vihreät olivat alkuaikoinaan - ja meidän tulevaisuudennäkymämme ovat samat.

Nimen vaihtaminen täysin uuteen edellyttäisi brändityön aloittamista samasta pisteestä kuin aikamme tietoyhteiskuntapuolueet, edistyspuolueet ja vapauspuolueet. Nimen vaihtaminen täysin uuteen edellyttäisi myös ideologisen ja identiteettityön aloittamista alusta. Keitä ja millä asialla olemme? Väyrynen ja Harkimo tekivät omat brändinsä tunnetuiksi voimakkailla henkilöbrändeillään (ja rahalla). Me emme kuitenkaan ole henkilövetoinen karismaattinen liike. Liberaalipuolueella taas on käytössään vuosisatainen brändi, jonka edustajina he eivät ole uskottavia, koska liberaaleiksi itsensä katsovien massat ovat kokoomuksessa, vihreissä ja keskustassa. Liberaalipuolue edustaa liberaaleja yhtä paljon kuin Pietarin suomalaisväestö suomalaisia.


Yhteistyön kehittäminen

Liittoutuminen on järkevää sekä vaalimatemaattisesti että yleensä poliittisen vaikutusvallan kannalta. Vaaliliittoja ja yhteistyötä kannattaa tavoitella eduskuntapuolueiden kanssa, joista katson aatteellisesti lähimmiksi vihreät ja vasemmiston. Liike Nytiin kannattaa pitää keskusteluyhteys auki ja seurata, mihin suuntaan se kehittyy. Pienpuolueista potentiaalisimmat kumppanit ovat edelleen "uudet voimat" feministinen puolue, eläinoikeuspuolue ja liberaalipuolue, joiden kanssa kannattaa käydä vakavat vaaliliittokeskustelut kaikissa tulevissa vaaleissa.

Uuden katto-organisaation perustaminen ei ole mahdoton ajatus, mutta minun on vaikea hahmottaa sellaisen tarjoamia konkreettisia hyötyjä, jos brändit ja ohjelmat säilyisivät erillisinä. Olisi varmasti mahdollista neuvotella yhteisiä tavoitteita vaikka juuri Pir-FP-EOP-Lib-kombolla, ja ehkä mahdollinen tiiviimpi yhteistyö kannattaisikin aloittaa siitä suunnasta ja miettiä brändiä ja uutta organisaatiota vasta sen jälkeen.


Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Politiikka”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa