Aloite: Puolue lopettaa Bitcoinien keräämisen ympäristösyistä

Alue jäsenten kokousaloitteille ja niistä keskustelemiselle. Aloitteilla tulee olla vähintään kymmenen allekirjoittajaa. Huomaathan, että jos aloitteesi koskee yhdistyslain 23 §:n mukaisia asioita (esimerkiksi puolueen sääntöjen muuttamista), siitä on pitänyt olla maininta jo kokouskutsussa, ja näin ollen aloite voidaan ottaa käsittelyyn vasta kevään 2019 kokouksessa.

Kokousaloitteiden ja niiden kannatuksen deadline on 11.11.2018.

Valvoja: Ahto

Lash-
Viestit: 33
Liittynyt: Ma Marras 10, 2014 6:02 pm

Aloite: Puolue lopettaa Bitcoinien keräämisen ympäristösyistä

Viesti Kirjoittaja Lash- » To Marras 08, 2018 3:32 pm

Esitän, että Piraattipuolue lopettaa Bitcoin-lahjoitusmahdollisuuden.

Perustelut:

Bitcoinien luominen kuluttaa kasvavassa määrin energiaa. Bitcoinien vastaanottaminen samalla muutoin ympäristötietoisena puolueena esiintyminen on ristiriitaista. Mm. Suomen Kuvalehti raportoi bitcoinien käyvän ympäristölle jo kolme kertaa kallimmaksi kuin kullan kaivaminen. Lähde: https://suomenkuvalehti.fi/jutut/tiede/ ... aivaminen/

Lahjoituksia ei myöskään merkittävissä määrin ole viime aikoina tullut, niiden realisoimisesta tai realisoimatta jättämisestä tulee vain paha mieli kaikille eikä puoluehallitusta voi velvoittaa toimimaan bitcoin-sijoittajina puolueen toiminnan sijasta.

(+ jos tämä menee läpi, tästä tiedottamalla korostamme kykyämme muuntaa toimintaamme kestävämpiin tapoihin kasvavan ymmärryksen mukaan.)

- Jonna Purojärvi
Viimeksi muokannut Lash-, Ma Marras 12, 2018 11:06 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jonna Purojärvi

Avatar
KimHolviala
Viestit: 10
Liittynyt: Ma Touko 21, 2018 1:04 pm
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Aloite: Puolue lopettaa Bitcoinien keräämisen ympäristösyistä

Viesti Kirjoittaja KimHolviala » To Marras 08, 2018 3:34 pm

Kannatan.

Avatar
kivasatu
Viestit: 66
Liittynyt: Ke Loka 08, 2014 7:58 am
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Aloite: Puolue lopettaa Bitcoinien keräämisen ympäristösyistä

Viesti Kirjoittaja kivasatu » To Marras 08, 2018 3:41 pm

Kannatan.

- Satu Immonen

Avatar
Peit
Viestit: 18
Liittynyt: Ti Kesä 07, 2016 10:06 am

Re: Aloite: Puolue lopettaa Bitcoinien keräämisen ympäristösyistä

Viesti Kirjoittaja Peit » To Marras 08, 2018 3:41 pm

Kannatan!

Anag
Viestit: 1
Liittynyt: To Marras 08, 2018 3:40 pm

Re: Aloite: Puolue lopettaa Bitcoinien keräämisen ympäristösyistä

Viesti Kirjoittaja Anag » To Marras 08, 2018 3:42 pm

Kannatan

Avatar
Yaamboo
Viestit: 83
Liittynyt: Ti Loka 21, 2014 9:43 am
Paikkakunta: Jyväskylä
Viesti:

Re: Aloite: Puolue lopettaa Bitcoinien keräämisen ympäristösyistä

Viesti Kirjoittaja Yaamboo » To Marras 08, 2018 4:06 pm

Kannatan aloitteen käsittelyä.

- Miika Hämynen

Petrus
Viestit: 22
Liittynyt: To Marras 05, 2015 6:26 pm

Re: Aloite: Puolue lopettaa Bitcoinien keräämisen ympäristösyistä

Viesti Kirjoittaja Petrus » To Marras 08, 2018 4:34 pm

Kannatan

petra
Viestit: 6
Liittynyt: La Touko 16, 2015 9:29 pm

Re: Aloite: Puolue lopettaa Bitcoinien keräämisen ympäristösyistä

Viesti Kirjoittaja petra » To Marras 08, 2018 4:53 pm

Kannatan

- Petra Salmi
Viimeksi muokannut petra, Ma Marras 12, 2018 10:33 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Jsufai
Viestit: 7
Liittynyt: La Marras 07, 2015 3:17 pm
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Aloite: Puolue lopettaa Bitcoinien keräämisen ympäristösyistä

Viesti Kirjoittaja Jsufai » To Marras 08, 2018 9:33 pm

Kannatan.

- Sami Mattila
Viimeksi muokannut Jsufai, Pe Marras 09, 2018 12:17 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Hirppa
Viestit: 4
Liittynyt: Pe Kesä 09, 2017 7:57 am

Re: Aloite: Puolue lopettaa Bitcoinien keräämisen ympäristösyistä

Viesti Kirjoittaja Hirppa » To Marras 08, 2018 10:02 pm

Kannatan aloitteen käsittelyä.

-Mikko S. Hirvonen
Viimeksi muokannut Hirppa, La Marras 17, 2018 11:55 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Kokousaloitteet”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa