Hei vaan!
Olen Helsingin Piraattien hallituksen jäsen ja ollut jäsenenä Piraattipuolueessa noin kahdeksan vuotta. Aktiivisemmin olen osallistunut toimintaan vuodesta 2019. Olen maisteriopiskelija Helsingin yliopistossa. Nykyisin opiskelen neurotiedettä (biologia) ja aiemmalta koulutukseltani olen sairaanhoitaja. Minulla on 7-vuotias lapsi. Luonto, eläimet ja etenkin ilmastonmuutoksen torjunta ja luonnon monimuotoisuuden vaalinta ovat minulle erittäin tärkeitä perinteisten piraattiarvojen kuten yksilönvapauden, yhdevertaisuuden ja tiedon avoimuuden ohella. Olen myös toiminut melko aktiivisesti kannabiksen dekriminalisaation/laillistamisen edistämiseksi. Valtuustotoiminta on minulle uutta, mutta opin nopeasti. Haluan vain olla mukana ylläpitämässä parasta puoluetta ja toivon, että voin olla avuksi!
Ikävä kyllä en töiden vuoksi pääse osallistumaan tämänkertaiseen puoluekokoukseen. Vuodesta 2019 olen osallistunut kokouksiin aktiivisesti. Nyt siis tarjoudun ehdolle puoluevaltuuston jäseneksi tai varajäseneksi.