Vaalikampanja 2015

Tiedot Piraattipuolueen tapahtumista ja muusta toiminnasta, esimerkiksi mielenosoituksista ja vaalipaneeleista.
tumez
Viestit: 1
Liittynyt: La Loka 11, 2014 9:54 am

Vaalikampanja 2015

Viesti Kirjoittaja tumez » La Loka 11, 2014 10:10 am

Piraattipuolue eduskuntaan 2015

Muokattava versio: https://vaalikampanja.kirjoitusalusta.fi/2

Vuoden 2011 eduskuntavaalien kokonaisäänestysprosentti oli 67,4%. Tavoitteena on luoda Piraattipuolueelle sellainen vaalikampanja, joka kohdistuu erityisesti tuohon passiiviseen noin 30% äänestäjäjoukkoon. Tämä joukko koostuu useista ikäryhmistä, joille kampanjointia kannattaa kohdistaa eri tavalla.

Ehdotan, että ensin valmistetaan suunnitelma kampanjasta, jonka jälkeen kerätään siihen varat ja sitten lähdetään toteuttamaan sitä.

Jokainen Piraattimielinen voi osallistua ja laittaa ideansa, työpanoksensa tai kritiikkinsä peliin.

Tärkeintä on tuoda ensivaiheessa jokainen, jopa huonolta kuulostava idea kirjattua, sillä joku voi saada paremman idean juuri siitä ideasta ja näin idea kehittyy.
Ajattelin, että mietitään aluksi koko puolueen käsittävää markinointia, jolla itse puolue tulee tunnetuksi. Tällöin äänestäjät voivat tutustua ehdokkaisiin, mikäli kokevat itse puolueen kiinnostavaksi. Puolue on kuitenkin se, joka leimaa.

1. Sanoman kiteytys puolueohjelman pohjalta
2. Markkinointisuunnitelman teko
3. Markkinoinnin kustannusarviointi ja aikataulutus
4. Varainkeruukampanja mesenaatti.me-palvelussa ja sen markkinointi
5. Markkinoinnin toteutus
6. Kokonaisuuden lanseeraus
7. Seuranta, ylläpito ja osallistuminen


1.1 Äänestäjäprofiilit ja kullekin ryhmälle markkinoitava sanoma
Erilaisia kohderyhmiä, joille markkinoidaan erilaista sisältöä. Sellaista, joka koskettaa juuri sitä ryhmää ja saa heidät vaaliuurnille.

1.2 Äänestäjän ongelma
Mitä äänestäjän ongelmia Piraattipuolue ratkaisee?

1.3 Miksei näitä ongelmia ole jo ratkaistu?
Miksei muut puolueet ole puuttuneet äänestäjien näihin nimenomaisiin ongelmiin?

1.4 Törkeä lupaus
Mikä sellainen vaalilupaus voidaan tehdä, joka laittaa korvat hörölle ja nostaa korkkarit kattoon?

1.5 Mitä hyötyä on äänestää ylipäätään ja erityisesti Piraattipuoluetta?
Mitä sellaista välitöntä (voi olla ihan pinnallistakin) hyötyä äänestäjä saa, kun äänestää tai ryhtyy kannattamaan Piraattipuoluetta?

1.6 Mitä äänestäjä saa, kun Piraatit päätyvät eduskuntaan?
Seurantamekanismeja vaalilupausten tilasta jne?
Vrt. Obameter (http://www.politifact.com/truth-o-meter ... er/browse/)

1.7 Vastaväitteet ja niiden perustelut
Miten käsitellään äänestäjien tekemät vastaväitteet ja mitä ne ovat?
"Ei ole mitään hyötyä äänestää kun mikään ei kuitenkaan muutu" jne.

1.8 Hissipuhe = puolueen perusviesti
Kiteytettynä yhteen tai kahteen lauseeseen. Ideana, että sen voi kertoa lyhyesti hissimatkan pituisessa ajassa tai toisaalta, että sen lukeminen ruudulta herättää mielenkiinnon.

2.1 Erillinen kampanjasivusto
Tehtävänä herättää mielenkiinto ja keskustelu; heittää sisään pääsivustolle. Yksi selkeä pääteema, ei rönsyilyä, jotta helppo samastua ja kokea asiasta lisää.
Esimerkiksi herättelevä ja visuaalinen video.

2.2 Pääsivuston reform?

Pääsivustosta eli piraattipuolue.fi olisi hyvä tehdä houkuttelevampi ja selkeämpi sekä tuoda heti etusivulla esille törkeä lupaus ja panostaa UX-puoleen eli käyttäjäkokemukseen. Miten käyttäjää ohjataan sivuilla siten, ettei kiinnostus lopahda. Kukaan ei myöskään jaksa lukea pitkiä tekstejä kuin vasta sitten, kun on todella jo kiinnostunut. Kiinnostusta tulee pikkuhiljaa herätellä.

2.3 Some-kampanja

2.3.3 Kanavat ja niiden sisältösuunnitelma
Wikipedia ajan tasalle ja myyväksi
Markkinointiin tarkoitettu Facebook-sivu ja -ryhmä, mainokset?
Twitter-tilin aktiivinen huoltaminen, mainokset?
Google+
Youtube
Storify, Pinterest, Instagram
Hakusanamainonta (FB-, Twitter-, Google-klikkimainokset)

2.4 Videokirjekampanja, jota kansa voi levittää kavereilleen
Käsikirjoitetaan ainakin yksi vaalivideo ja editoidaan siitä visuaalisesti näyttävä valmiilla kustomoitavilla videopohjilla. Maksaa noin viisikymppiä talkoovoimilla.
Rakennetaan videolle sivu, jossa on alhaalla lomake. Lomakkeessa kysytään katsojan sähköpostiosoitetta ja siinä voi antaa kavereiden osoitteita myös, johon videokirje sitten lähtee. Katsojan sähköpostiosoite pitää ensin vahvistaa vahvistusviestillä, ettei lomaketta väärinkäytetä.
Tähän tarvitsee web-ohjelmoijan.

2.X Jäsentämättömiä ajatuksia
Viestinnän kaksisuuntaisuus
Lehdistötiedotteet ja niiden jakelu esim http://www.epressi.com/
Mitä sisältöä äänestäjät kaipaavat?
Bloggaajien valjastaminen Piraattien puolestapuhujiksi
Esim. #kutsumua-tyylinen kampanja #autamua, jossa voi pyytää apua parempaan yhteiskuntaan. Myös vähäosaisille voidaan viedä pahvista tehtyjä Twiittejä käteen kaupungille ja ottaa kuvia luvan kanssa. Myös voisi miettiä #revitästä teemaa, sillä vuoden 2011 vaaleissa Piraattien vaalimainoksia revittiin törkeästi. Nyt repimisen voisi tehdä verkossa tai voisi halutessaan repiä kodittomilta pahviset peitot päältä, jolloin voi kysyä itseltään moraalista. #revitästä-peitto kodittomalle päälle ja kuva kun joku repii sitä pois (lavastettu) ja tätä kautta levittää kuvamarkkinointia webissä ja kysytään, "tähänkö nykymalli kannustaa?". Kodittomalle voisi tarjota vaikka lounassetelin tai jotain eettisempää vastalahjaksi.
Sähköpostilista kannattajia varten, johon viestitään säännöllisesti Piraatteja koskettavia aiheita.
Videohaastattelut erilaisista aiheista
Mitä äänestäjille voi opettaa yhteiskunnasta
Ideaboksi, jossa äänestäjät voivat osallistua
Mitä äänestäjät todella haluavat? Kampanjaelementteinä linkkejä, jotka alkavat "Haluan..."
Piraattitesti: "Testaa millainen piraatti olet"
Mitä downloadeja voidaan tarjota äänestäjille?
Äänestäjän vaalilupaus. Voi jakaa seinällä "Aion äänestää Piraatteja, katso miksi" tms.
Hakukoneoptimointi
Mitä tapahtuu kun äänestäjät ovat offline? Miten päästään heidän offline-elämään mahdollisimman tehokkaasti?
Kommentointi blogeissa ja linkin jakaminen kampanjoihin.
Tehokkaiden kuvien kierrättäminen somessa vaaliteemoilla.
Sivustolla ja muualla sisältöä, joka helposti jaettavissa kavereille. "Kato, tiesitkö tätä".
FAQ
Kysy, me vastaamme -palvelu. Esim. "Asiakaspalvelu-chat" web-sivustolle tai kampanjasaitille.
Foursquare : Missä piraatit menee
Infograafi Suomen yhteiskunnasta ja Piraattien ihanneyhteiskunnasta

Muokattava versio: https://vaalikampanja.kirjoitusalusta.fi/2

k4rv1n3n
Viestit: 60
Liittynyt: Ke Loka 08, 2014 3:43 pm

Re: Vaalikampanja 2015

Viesti Kirjoittaja k4rv1n3n » Pe Loka 24, 2014 5:48 pm

Mahtavaa että tämä pääsi tänne saakka ja että joku on jo kommentoinut pädiä.

Käytännön tasolla on ehkä helpompaa ohjata toimijat yksinkertaisten tavoitteiden pariin, kuten esimerkiksi nostamalla yksittäinen kysymys esiin SoMessa johon hakea vastauksia/näkemyksiä. Toki on hyvä että suunnitelma on esillä, sillä ehkä porukan joukosta nousee myös sellainen taho joka osaa keskittyä kokonaisuuden hallintaan, ja että on aina rakenne jota seurata.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Tapahtumat & toiminta”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa