Pekka Mustonen, ehdolla PJ, VPJ, HJ, HVJ

Alue ehdokasilmoittautumisille puoluehallitusvaaleihin. Puoluehallituksen toimijat osallistuvat puoluehallituksen kokouksiin (ircissä ja sähköpostitse), valmistelevat yhteistuumin lausuntoja ja hoitavat muita luottamustehtäviä. Puoluehallituksen jäsenen tulee nauttia puolueen luottamusta, minkä vuoksi hallituksen kokoonpanosta äänestetään jäsenkokouksessa.

Otsikoi luomasi ketju Nimi + tehtävä(t) johon ehdolla. Lyhenteet tarvittaessa PJ, VPJ, HJ, HVJ.

Valvoja: Ahto

horgh
Puoluehallitus
Viestit: 26
Liittynyt: La Kesä 06, 2015 1:36 pm

Pekka Mustonen, ehdolla PJ, VPJ, HJ, HVJ

Viesti Kirjoittaja horgh » La Kesä 04, 2016 10:40 pm

Taustani:
Olen Pekka Mustonen, 34-vuotias perheenisä Joensuusta. Perheeseemme kuuluu vaimoni Tiian (Justiina) lisäksi kolme lasta. Ammatiltani olen ICT-asiantuntija. Olen tehnyt myös toistakymmentä vuotta opettajan hommia ennen nykyistä työtäni. Piraattipuolueessa olen toiminut loppuvuodesta 2010 lähtien. Ehdokkaana olen ollut nyt kunta-, euro- sekä kaksissa eduskuntavaaleissa. Menestykseni on ollut vaaleissa mielestäni käytettyihin resursseihin nähden erinomaista, esimerkiksi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Savo-Karjalan vaalipiiristä sain yli 600 henkilökohtaista ääntä. Toimin myös Savo-Karjalan piiriyhdistyksen puheenjohtajana. Entinen Pohjois-Karjalan vaalipiiri herätettiin henkiin ja vaalipiirimuutoksen myötä uudessa Savo-Karjalan vaalipiirissä on aloitettu pitkäjänteinen työmaa.

Mitä haen ja miksi:
Haen ensisijaisesti puolueen puheenjohtajistoon, myös hallituksen jäsenen (myös varajäsenen) tehtävät kiinnostavat, mikäli en puheenjohtajistoon valituksi tulisi. Olen huolissani Piraattipuolueen nykytilanteesta. Tätä ei kannata käsittää väärin, paljon on tehty hyvää työtä ja kannatus on tälläkin hetkellä hienoisessa nousussa. Tärkeä etappi on myös saada puolueemme takaisin rekisteriin (joka lienee viimeistä vahvistusta vaille valmis), korttikeräys vei voimia, mutta nyt voimme keskittyä jälleen itse asiaan. Huoleni kohdistuu ensisijaisesti puolueen heikkoon kykyyn tavoittaa potentiaalisia äänestäjiä. Aivan liian paljon olemme edelleen puolue 20-30-vuotiaille sinkkunörteille, toki heidän äänensäkin yhtä arvokkaita ovat kuin kenen tahansa, mutta hukkaamme paljon potentiaalisia kohderyhmiä. Tästä esimerkkinä ketään syyttämättä on mielestäni nostettava esille vaalikampanjamme suurimmissa kaupungeissa eduskuntavaalien yhteydessä. Vaalikojumme olivat ainakin iltaisin joku ihmeellinen teknobiletapahtuma, jossa niin puolueen, kuin muukin väki heilui tuhannen päissään kuka mitenkin sekaisin. Varmasti meno ei jatkuvasti tällaista ollut, taatusti on ollut kojuilla asiallista meininkiä ja kampanjointia, mutta tuo teknosekoilu on se kuva, joka kampanjastamme esimerkiksi sosiaaliseen mediaan välittyi. Tavoitammeko näin eläkeläiset? Entä lapsiperheet? Entä ne kaikki muut kohderyhmät?

Edellinen esimerkkinä, turha kenenkään pahoittaa mieltään, tämä oli mielikuva, joka minulle itse paikalla kertaakaan käymättömänä jäi asiasta (nettivideoiden, erilaisten (myös puolueen ulkopuolisten) kommenttien ja IRC-keskustelujen pohjalta). Kaipaan puolueeseen asiallisuutta, uskottavaa julkisuuskuvaa. Tarvitaan valtavasti työtä, jotta alamme näyttäytyä vaihtoehtona kaikille ihmisryhmille. Esimerkkinä huonosta julkisuuskuvasta voisin antaa vaikka avoimen kampanjoinnin puolueen väreissä huumeiden vapauttamisen puolesta, kyllä, me tahdomme ne vapauttaa ja erittäin hyvä mielestäni niin, mutta arviolta 80% tämän maan kansasta on niin huumevastaista, että jää puolue taatusti äänestämättä, jos se huumeisiin mielikuvissa yhdistyy. Näissä asioissa meidän on toimittava enemmän taustalla, antaen tieteellistä näkemystä kuinka kieltolaki ei todellakaan toimi ja esimerkein (vaikka Portugali) osoittaa, että inhimillisempi politiikka todella kannattaisi. Myös huonoa julkisuuskuvaa on palauttaa kannatuskortit pukeutuneena todella arkisesti. Mielestäni tuon luokan tapahtuma vaatii arvoisensa pukeutumisen, nyt somessa levisi kuva epämääräisestä joukkiosta, kun olisi voitu pukeutua siististi ja viedä kortit tyylillä perille. Pieni, mutta tärkeä asia tämäkin. Meillä on vähän paikkoja näkyä, ne paikat tulee kyetä hyödyntämään mahdollisimman järkevällä tavalla.

Kannattaa kysyä miltä me näytämme ulospäin? Ovatko verkkosivumme esimerkiksi sellaiset, että niille tulija todella sieltä löytää haluamansa tiedon? Ja miltä ne näyttävät? Varmasti osittain mielipidekysymys mutta mielestäni sivusto ei todellakaan vastaa sitä, jollainen uskottavan puolueen sivusto tulisi olla. Mutta asia, jota en usko niinkään henkilökohtaiseksi mielipiteeksi on meidän puolueemme käytännön toiminta. Kuinka monen prosentin ihmisistä arvelette tietävän mikä on IRC? Miten on mahdollista, että vakavasti otettavan poliittisen puolueen tärkeimpänä kommunikointivälineenä on järjestelmä, josta juuri kukaan ei ole koskaan kuullutkaan, saati osaa käyttää. Ei-teknologia-suuntautuneelle IRC:n käyttöönotto on aivan taatusti jo kynnyskysymys, menetämme potentiaalisia aktiiveja tälläkin jatkuvasti. Ja todella huono argumentti tähän on se, että emme tarvitse tyyppiä joka ei viitsi opetella. Me todellakin tarvitsemme! Meidän tietojärjestelmiemme ja kommunikointitapojemme tulee olla sellaisia, ettei yhdenkään aktiivin mukaantulo jää tekniikasta kiinni. Minulla on tähän(kin) ajatuksia, mutta tämä ei ole oikea paikka näitä avata enempää – kysykää mikäli niitä haluatte tarkemmin kuulla.

Puheenjohtajana tulisin myös puuttumaan puolueen sisäiseen riitelyyn. Olemme tässä tekemässä vapaaehtoista työtä, kaikilla on sama tavoite. On löydettävä keinot tulla keskenään toimeen, jotta tavoitteisiin voidaan päästä. Resurssimme ovat hyvin rajalliset, en tahdo niitä tuhlattavan puolueen sisäiseen kiistelyyn. Ratkaisut voidaan löytää ihan aikuisten tavoilla, kun tämän hetkinen näyttää monesti lapsellisemmalta kuin omien lasteni hiekkalaatikkoleikit.

Luotettavuus. Avoimuus. Asiallinen julkisuuskuva. Tehokkuus. Tavoitettavuus. Uskottavuus. Ihmisläheisyys. Nykyaikaisuus. Yhteistyökyky. Inspiroivuus. Kannustavuus. Rohkeus. Raikkaus. Uusi alku. Tässä asioita, joita toisin ja ajaisin puolueessa.

Tämän esittelytekstin tarkoitus ei ole pahoittaa kenenkään mieltä, kunnioitan kaikkia puolueen toimijoita ja asioita, joita puolueena olemme saavuttaneet. Asioista täytyy kyetä keskustelemaan ja negatiivisetkin asiat tulee voida tuoda avoimesti esiin. Tämä kirjoittamani on rehellisesti minun näkemykseni asioiden nykytilasta, johon puheenjohtajana lähtisin parannusta tekemään. Kannustan kaikkia avoimeen, rohkeaan ja rehelliseen keskusteluun, se on keino kehittää puolueestamme jotain vielä nykyistä hienompaa. Puolueväki tekee päätökset ja valitsee puheenjohtajiston sekä hallituksen, tarjoan tässä oman rehellisen näkemykseni, loppu on Teistä kiinni.

Palaa sivulle “Hallitusvaalit”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija