Sivu 1/1

Raoul Plommer ehdolla puoluehallituksen jäseneksi

Lähetetty: La Tammi 30, 2016 2:13 pm
Kirjoittaja Raoul
Nimeni on Raoul Plommer ja olen ollut Piraattipuolueen toiminnassa mukana aina puolueen perustamisesta lähtien.

Nykyään vaikutan Helsingin piirihallituksessa ja toiminut siellä puheenjohtajana 3v. Olen myös puolueen toinen kansainvälisen yhteistyön koordinaattori sekä Effin hallituksen jäsen nyt toista vuotta. Olin viime vuonna IGF:ssä ja sain juuri eilen tietää, että siellä alulle panemani projekti on hyväksytty seuraavaan IGF:ään. Projekti kokoaa parhaat käytännöt software- ja hardware-ratkaisuista langattomien MESH-verkkojen rakentamiseksi omatoimisesti ja hajautetusti.

Olen myös vetämässä projektia Tor-nodien asentamiseksi Suomen kirjastoihin ja maaliskuussa matkaan ensimmäiseen ICANN-kokoukseeni Marokkoon. Uskon tuovani sieltä kosolti uutta kansainvälistä perspektiiviä piraattiasioihin ja lisääväni käsitystä kansainvälisisä vaikuttamismahdollisuuksista. Verkostoituminen näiden tahojen kanssa vaikuttaa tuovan meille kosolti synergiaetuja, ei vain IGF:n piirissä, mutta myös ICANN:ssa, sekä EuroDIGin ja CCC-campin tapaisissa tapahtumissa.

Olen mahdollisesti työttömänä aina kunnallisvaaleihin asti, ja ajattelin pitää tämän vuoden ensimmäisen puoliskon vielä pitkälti Effi-painotteisena, mutta vähitellen siirtää painotusta Piraatteihin kunnallisvaalien lähentyessä. Tänään kuitenkin keräämään allekirjoituksia puoluerekisteriin pääsemiseksi! :)