Sivu 1/1

Toimintasuunnitelma ja talousarviopohjat

Lähetetty: La Loka 31, 2015 8:41 pm
Kirjoittaja artol

Re: Toimintasuunnitelma ja talousarviopohjat

Lähetetty: La Marras 07, 2015 3:04 pm
Kirjoittaja Yaamboo
Tosun 1.1. kohtaan hyväksyttiin pari muokkausta:

Kerätään puolueen rekisteröintihakemukseen tarvittavat vähintään 5000 luettelointikorttia päästäksemme takaisin rekisteröidyksi puolueeksi. Piiriyhdistysten aktivoiminen kannattajakorttikeräykseen toimii hyvänä pohjatyönä vaaleja ajatellen. Korttikeräys saatetaan valmiiksi 23. huhtikuuta 2016 mennessä.

Tavoitteena on vahvistaa ja tukea piiriyhdistyksiä siten, että tulevissa kuntavaaleissa piraattipuolueella on ehdokkaita mahdollisimman monessa kunnassa ja realistisesti valtuustopaikkoja tavoittelevat listat tärkeimmissä kaupungeissa. Kuntavaalien tueksi pyritään myös paikallistamaan eri piirien puutteita esimerkiksi vuorovaikutus- ja kampanjointitaidoissa ja parantamaan niitä.