Vuoden 2019 kampanjoiden ja vaalitulosten analysointia

Alue keskustelulle Piraattipuolueen politiikasta ja tulevaisuuden suunnista. Varsinaiset kokousaloitteet puoluekokousosioon!
Riia
Viestit: 5
Liittynyt: La Elo 03, 2019 12:24 am

Vuoden 2019 kampanjoiden ja vaalitulosten analysointia

Viesti Kirjoittaja Riia » Ke Marras 13, 2019 10:25 pm

Koska aihe on mitä ilmeisimminkin jäänyt käsittelevättä, niin avaanpa tähän keskustelun aiheesta. Eli sana on vapaa. Mikä mätti prosesseissa, mitä ei tehty ja mikä tehtiin väärin jne. jne. Olisi kiva jos huomattaisiin nekin asiat, jotka tehtiin oikein.

Lupaan itse toimittaa tällä viikolla jonkinlaisen kalvosetin kampanjan tuloksista omasta näkökulmastani. Jätän tämän avauksen tähän. Alla muutamia lukuja eduskuntavaaleista, joista voi lähteä liikenteeseen.

Eduskuntavaalit koko maa, äänimäärät
2015: 25 086
2019: 19 032
-24,13 %
Mikä muuttunut? No 2015 piraattipuolue varmaan imi ihan näitä protestiääniä piratismiin liittyen. Vuoden 2014 EU-vaaleissa Peter Sunde (aka yksi the Pirate Bayn perusajista) oli saanut 2 911 ääntä.

2015 riveissä oli myös muita näkyviä hahmoja kuten Tere Sammallahti (nykyään KOK Uudellamaalla, ei päässyt eduskuntaan 2122 äänellä), Jiri Keronen (nykyään PS, ei päässyt eduskuntaan 677 äänellä) ja nykyään liberaalipuolueessa toimivat ihmiset kuten Amos Ahola.

Helsingin äänimäärät, muutos kuntavaaleista:
Kuntavaaleissa ääniä piraateille 2 858, eduskuntavaaleissa 5 840: +104,34 %
Liberaalien äänet laski Helsingissä 600 kpl:eella kuntavaaleista.
Vaaliliittolaistekumppanifeministien äänet laski kuntavaaleista a 30 %.


jln
Puoluehallitus
Viestit: 25
Liittynyt: To Loka 09, 2014 4:17 pm
Paikkakunta: Lempäälä
Viesti:

Re: Vuoden 2019 kampanjoiden ja vaalitulosten analysointia

Viesti Kirjoittaja jln » Ke Marras 20, 2019 6:13 pm

TL/DR:

  • Puolueen äänimäärän pudotus ei oikeasti niin suuri, koska viime vaalien äänimäärässä mukana myös liberaalehdokkaiden keräämät äänet

  • Suurimman äänikadon aiheutti Liike Nyt:in perustaminen, mille ei oikein ole tehtävissä mitään

  • Vaaliliittoja ei kannata tehdä, ellei kumppani aja hyvin pitkälle samoja asioita (myös äänestäjien mielestä)

Viime eduskuntavaalit olivat tosiaan ensimmäinen kerta, kun äänimäärä putosi edellisiin vaaleihin verrattuna, mikä kieltämättä oli pettymys. Varsinkin, kun ennakkotiedot herättivät toiveita, että tällä kertaa olisi realistiset mahdollisuudet saada ehdokas läpi. Siihen saakka piraatit ovat kasvattaneet äänimääräänsä hitaasti mutta tasaisesti, eli ainakin viime vaaleihin saakka puolue on selkeästi tehnyt asioita oikein.

Tosin pudotus ei välttämättä ole niin suuri, kuin mitä ensi näkemältä vaikuttaa: Edellisissä vaaleissa myös nykyisen liberaalipuolueen ehdokkaat olivat piraattien listalla, kun heillä ei ollut vielä virallista puoluestatusta eivätkä päässeet osallistumaan muuten vaaleihin, eli edellisten vaalien äänimäärä oli oikeastaan piraattien ja liberaalien yhteisäänimäärä, ei pelkästään piraattien äänimäärä. Saattaisi olla mielenkiintoista laskea, mikä äänimäärä olisi, jos kaikkien liberaalien (tai silloisen viskipuolueen) ehdokkaiden äänet vähennettäisiin. Luultavasti nimenomaan piraattipuoleen ehdokkaiden keräämä äänimäärä putosi varsin vähän, jos ollenkaan.

Isoin asia oli oikeastaan sellainen, mihin emme voineet itse vaikuttaa, eli että Harkimo ja kumppanit päättivät perustaa Liike Nyt:in juuri näihin vaaleihin. Paitsi että heillä oli nimekkäitä (ja rahakkaita) tukijoita heti alusta lähtien, heidän suoran demokratian parantamiseen perustuva perusideansa osui pahasti meidän tontillemme (joskin heidän liike-elämämyönteisyytensä osui vielä pahemmin liberaalien tontille ja luultavasti söi heiltä vielä enemmän ääniä). Monet valtapuolueiden ulkopuolista uutta vaihtoehtoa etsivät äänestäjät, jotka muuten olisivat saattaneet äänestää meitä, päätyivät nyt äänestämään liikettä.

Toinen asia menee sitten omaan piikkiin, eli vaaliliitto feministipuolueen kanssa. Tosin ei niinkään feministisyyden vaan talouskantojen vuoksi, mikä sekin luultavasti söi liberaaleilta vielä enemmän kannatusta kuin meiltä. Pitäisi kai alkaa uskoa, että vaikka kuinka yritettäisiin selittää äänestäjille, että kyseessä on vain tekninen vaaliliitto, se ei tule menemään perille, eli vaikka vaaliliitot periaatteessa parantavat läpipääsyn mahdollisuuksia, ne tulevat aina myös syömään kannatusta. Ideologisesti lähellä olevien puolueiden (lähinnä liberaalipuolueen) kanssa vahinko jää vielä sen verran vähäiseksi, että vaaliliitto luultavasti vielä kannattaa, mutta vähänkään kauempana olevien kanssa se tulee karkottamaan niin paljon äänestäjiä, että kokonaishyöty jää luultavasti negatiiviseksi.

Näiden lisäksi on toki vielä muita, pienempiä syitä (kuten Riiakin mainitsi, edellisissä vaaleissa oli enemmän tunnettuja ehdokkaita kuten Keronen ja Sammallahti, kampanjoinnin keskittäminen pääkaupunkiseudulle (mikä sinänsä oli tässä tilanteessa järkevää, mutta luultavasti söi kannatusta muilla alueilla)), mutta näillä on luultavasti pienempi vaikutus.

Johtopäätöksiä: Vaaliliittojen välttämisen lisäksi ei ole oikeastaan mitään yhtä isoa asiaa, mikä pitäisi muuttaa tai korjata. Suurimman osan ajasta olemme tehneet riittävän oikeita asioita riittävän hyvin, että kannatus on yksiä vaaleja lukuunottamatta kasvanut tasaisesti. Toki voimme jatkossa yrittää tehdä monia asioita paremmin, kuten parantaa kommunikaatiota hallituksen, piirien ja jäsenten kanssa ja yrittää keksiä tapoja, joilla toimintaan halukkaat löytävät mielekästä tekemistä, jolloin toivon mukaan hommat eivät kasaudu liian pienelle joukolle. Lisäksi täytynee kehittää jokin strategia, millä vastata Liike Nyt:in haasteeseen. Samalla pitäisi kuitenki varoa rikkomasta asioita, jotka toimivat. Mitään yksittäistä ongelmat korjaavaa hopealuotia ei kuitenkaan ole näkyvissä (ja ei, puolueen nimen muuttaminen tai yhdistyminen liberaalipuolueen kanssa eivät myöskään ole sellaisia, vaikka ymmärrän kyllä hyvin, että moni haluaisi niin uskoa).

Uuden puolueen vakiinnuttaminen ei ole helppoa, varsinkin matka ensimmäisen kansanedustajan saamiseksi on melkoinen kuolemanlaakso ja lähes kaikki yrittäneet ovat luovuttaneet ennemmin tai myöhemmin. Piraatit ovat kuitenkin sinnikkäästi jatkaneet yrittämistä ja hiljalleen keränneet uskottavuutta ja kannattajia. Ensimmäisten valtuutettujen saaminen oli jo merkittävä voitto. Nyt ensimmäisen varsinaisen (joskaan ei kovin ison) takaiskun tullessa olisi minusta hätiköityä pudottaa hanskoja tai alkaa tekemään radikaaleja muutoksia kuten brändinvaihtoa, fuusiota tai isoja ohjelmamuutoksia, joilla vaarannetaan jo tehdyn kovan työn hedelmät.


tomi pohjalainen
Viestit: 19
Liittynyt: La Touko 11, 2019 7:59 am

Re: Vuoden 2019 kampanjoiden ja vaalitulosten analysointia

Viesti Kirjoittaja tomi pohjalainen » Su Marras 24, 2019 4:50 pm

löytyisikö ranskalaisilla viivoilla syitä puolueen omasta toiminnasta mitkä olisivat osasyinä laskuun.

vähän liian hanakasti ulkoisia tai kosmeettisia syitä pidetään päävastuullisena....

  1. al-taee jakoi kavereiden kanssa räntäsateessa flyiereitaan viimeisiin hetkiin asti, tiedetäänkö ketään piraattia joka olisi samaan lähtenyt?

  2. eikös yksi vaihe stormauksessa ole virheiden etsiminen? laitetaan ne "varmaan" protesti äänet yhdellä ransakalaisella viivalla siihen fläppiin.

  3. minulle hyvin usea henkilökohtaisesti live maailmassa sanoi syyksi liiton feministien kanssa syyksi vetäytymiseen piraattien äänestämisestä. kymmenkunta tapaamaani ihmistä antoi ymmärtää noin, siitä voi päätellä maanlaajuista lukua...

muistetaan kuitenkin liitton mahdollistaneen yhden piraatin saattamisen eduskuntaan. p'äättäkööt kukin sen itse, oliko huono vain hyvä idea, minusta loogisesti varsin järkevä teko.


Nyos
Piiriyhdistyksen hallitus
Viestit: 28
Liittynyt: Ke Touko 10, 2017 2:24 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Vuoden 2019 kampanjoiden ja vaalitulosten analysointia

Viesti Kirjoittaja Nyos » Su Marras 24, 2019 5:48 pm

Pari asiavirheen korjausta:

  • Eduskunnassa ei ole nyt eikä ole ollut yhtään piraattipuolueen riveistä, mutta kaksi piraattia on nyt ensimmäistä kertaa kaupunginvaltuustoissa (Helsinki ja Jyväskylä).
  • Feministipuolueen kanssa on oltu liitossa vain kerran (viime eduskuntavaaleissa) ja silloin sillä liittoumalla ei mennyt ketään läpi. Edeltävissä kunnallisvaaleissa Jyväskylässä ei käsittääkseni oltu vaaliliitossa kenenkään kanssa, vaikka yksi edustaja saatiin valtuustoon. Helsingissä oltiin vaaliliitossa, mutta vain Liberaalien kanssa ja saatiin tosiaan myös oma edustaja läpi kaupunginvaltuustoon.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Politiikka”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa