Hallituspaikkojen kierrätys

Alue jäsenten kokousaloitteille ja niistä keskustelemiselle. Aloitteilla tulee olla vähintään kymmenen allekirjoittajaa. Sääntömuutoksia ja muita yhdistyslain 23 § mainittua asiaa esittävät aloitteet on jätettävä ennen kokouskutsun lähettämistä. Kokouskutsu lähetetään viimeistään neljä viikkoa ennen kokousta.

Valvoja: Ahto

hozmaster
Viestit: 27
Liittynyt: Ti Loka 28, 2014 8:56 pm

Hallituspaikkojen kierrätys

Viesti Kirjoittaja hozmaster » To Loka 26, 2017 5:06 pm

Puoluehalltuksen jäsenyydelle automaattinen erokäytäntö.

Hallituspaikkojen kierrätyksellle tulisi asettaa pakollinen ehto siten että hallituksen varsinaisille jäsenille tulisi olla maksimi kuinka monta kertaa he voivat olla peräkkäin jäsenenä jonka jälkeen he olisivat automaattisesti erovuorossa.

Samoin Piraattipuolueen puheenjohtajan toimikaudelle tulisi asettaa kahden kauden mittainen katto minkä jälkeen puheenjohtaja olisi automaattisesti erovuorossa.

Haluan että syyskokous päättää siitä että puolueen hallitus pohjustaa asian, tekee tarvittavan muutosesityksen tämän esityksen pohjalta ja tuo sen seuraavaan tarkoituksenmukaisen viralliseen kokouksen päätettäväksi.

hozmaster, Olli-Pekka Wallin

Avatar
Yaamboo
Viestit: 83
Liittynyt: Ti Loka 21, 2014 9:43 am
Paikkakunta: Jyväskylä
Viesti:

Re: Hallituspaikkojen kierrätys

Viesti Kirjoittaja Yaamboo » Su Loka 29, 2017 4:20 pm

Kannatan aloitteen käsittelyä.

Ahto
Viestit: 17
Liittynyt: Ti Touko 09, 2017 2:28 pm

Re: Hallituspaikkojen kierrätys

Viesti Kirjoittaja Ahto » Pe Marras 03, 2017 10:32 am

Kannatan aloitteen käsittelyä.

k4rv1n3n
Viestit: 60
Liittynyt: Ke Loka 08, 2014 3:43 pm

Re: Hallituspaikkojen kierrätys

Viesti Kirjoittaja k4rv1n3n » La Marras 04, 2017 7:09 pm

Kannatan aloitteen käsittelyä.

Lash-
Viestit: 33
Liittynyt: Ma Marras 10, 2014 6:02 pm

Re: Hallituspaikkojen kierrätys

Viesti Kirjoittaja Lash- » Su Marras 05, 2017 11:37 am

Kannatan aloitteen käsittelyä

-Jonna Purojärvi

Lukittu

Palaa sivulle “Kokousaloitteet”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa