Sivu 1/1

Puoluevaltuuston lausuma puoluekokoukselle

Lähetetty: Su Marras 24, 2019 3:33 pm
Kirjoittaja uduntuntu

Viitaten puheenjohtaja Petrus Pennasen julkisuudessa esittämiin fuusiokaavailuihin, toteamme seuraavaa:


Puoluevaltuuston sääntömäräinen tehtävä on valvoa puolueen luottamushenkilöiden toimia. Puoluevaltuusto katsoo jäsenkyselyihin perustuen, että piraattipuolueen jäsenistö kannattaa puolueen säilyttämistä piraattipuolueena.

Fuusiohankkeen lähtökohtana on ajatus siitä, että puolueen menestyksen esteenä on vain sen nimi. Tälle käsitykselle ei ole esitetty sellaisia näyttöön perustuvia todisteita, joiden perusteella sitä voisi suositella. Ehdotuksesta puuttuu myös uuden puolueen nimi, konkreettiset sääntömuutokset, organisaatiorakenne sekä puolueohjelmaan ja brändiin tarvittavat muutokset. Toteamme, että suuri brändiuudistus vaatii sellaisia resursseja, joita meillä ei ole.

Puoluevaltuusto katsoo myös, että merkittävät puoluetta koskevat linjaukset tehdään yhdessä jäsenistöä kuunnellen ja niistä viestitään yhteiseen päätökseen perustuen. Siihen saakka, kun asiat on yhdessä päätetty, puheenjohtajankin mielipide on vain yksi ääni muiden joukossa.