Ehdotus puolueen kehittämisestä

Ylimääräinen puoluekokous 30.11.2019


Valvoja: Puoluehallitus

Petrus
Viestit: 22
Liittynyt: To Marras 05, 2015 6:26 pm

Ehdotus puolueen kehittämisestä

Viesti Kirjoittaja Petrus » Ti Marras 12, 2019 6:26 pm

Hyvä Piraattipuolueen jäsen,

Kiitos tuestasi vapaamman, järkevämmän ja yhteisöllisemmän yhteiskunnan puolesta!

Lähdimme kevään eduskuntavaaleihin hyvistä asemista: Arto Lampilan ja minun työmme kaupunginvaltuustoissa oli osoittanut, että olimme vakavasti otettava, tarpeellisia uudistuksia oikeasti aikaansaava poliitinen voima. Vaalikevään aikana puolueemme sai ennennäkemättömän paljon julkisuutta. Lisäksi mainostamiseen käytettiin paljon aiempaa enemmän rahaa.

Erinomaisista lähtökohdista huolimatta tulos oli kuitenkin pettymys: Saimme vaaleissa vain 19 tuhatta ääntä, 24% vähemmän kuin vuoden 2015 vaaleissa. Henkilökohtainen äänisaaliini oli erittäin hyvä ja olisi riittänyt useimmissa puolueissa valintaan, mutta vaaliliittokumppanimme Helsingissä menettivät ääniä jonka vuoksi vertailulukuni ei noussut tarpeeksi korkealle.

Mistä puolueen vaatimaton äänisaalis johtui? Puolueen puheenjohtajana pääsin näkemään julkisuuden lisäksi mitä "kulissien takana" tapahtui luottamuksellisissa keskusteluissa.

Vaalimenestyksen olennainen edellytys on, että useat ehdokkaat vaalipiirissä saavat runsaasti (yli 1000 kpl) ääniä. Yritin siksi hankkia tunnettuja ja aiemmin vaaleissa hyvin ääniä keränneitä ehdokkaita listoillemme. Monet heistä kannattivat puolueohjelmamme linjauksia, mutta he eivät halunneet identifioitua piratismiin, waretukseen ja muuhun vastaavaan rikolliseen, mihin he puolueemme nimen yhdistivät.

Pienelle puolueella menetyksen toinen olennainen edellytys on vaalilitto, joka toisi suosittuja ehdokkaita toisen puolueen listoilta tukemaan vertailuluvun kasvattamista. Tämän suhteen minulla oli keskustelu pitkällä meitä suuremman puolueen kanssa. Valitettavasti viime metreillä kyseisen puolueen edustajat totesivat, etteivät he uskaltaneet lähteä liittoon puolueen kanssa, jonka nimi viittaa rikollisuuteen ja luultavasti pelästyttäisi osaa heidän äänestäjistään. Siksi jouduimme päätymään heikompaan vaaliliittoon.

Loppupeleissä kaikki on kiinni äänestäjistä, joihin vaikuttaa suuresti mielikuva minkä he meistä saavat mediasta. No, kuten kaikissa aiemmissakin vaaleissa, saimme edelleen kuulla todella monelta äänestäjältä ihmettelyä nimestämme. En myöskään erityisesti ilahtunut, kun Ylen pienpuoluetentin ensimmäinen kysymys minulle oli "Mitä ihmeen piratismia te ajatte?"

Saimme vaalien alla tehdyn imagotutkimuksen tulokset. Tutkimuksessa haastateltiin Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston opiskelijoita, eli varsin valveutunutta porukkaa, mielikuvista puolueeseemme liittyen. Yksi tutkimuksen suosituksista on "Rethink the branding in order to be considered a wider movement, a party instead of a small party." Brändin päivittäminen laajemmaksi voisi tutkimuksen mukaan olla hyvä keino uusien äänestäjien saamiseksi mukaan.

--

Olemme aiemmin saaneet vastaavaa palautetta puolueen nimestä, ja olen ahkerasti puolustanut rakasta Piraatti-brändiä kansainvälisenä ja erottuvana puoluenimenä. Näissä puolueen kolmansissa eduskuntavaaleissa panostimme paljon ja mahdollisuudet menestykseen olivat erinomaiset.

Edellä kerrotun perusteella minulle on kuitenkin käynyt täysin selväksi, että puolueemme kasvua ja vaalimenestystä estää nimenomaan puolueen nimi ja brändi sekä ehdokashankinnan, vaaliliittojen, median että äänestäjien suuntaan. Jatkaminen samalla brändillä on näin pitkän yrittämisen jälkeen pään hakkaamista seinään, ja johtaa nähdäkseni vain siihen että putoaisimme taas puoluerekisteristä 2023 vaalien jälkeen.

Siksi kannatan, että mietimme yhdessä puolueelle positiivisemman nimen ja yhdistämme voimia mahdollisuuksien mukaan samanhenkisten poliittisten liikkeiden kanssa. Suomessa on paljon tilausta järkipohjaiselle, todellisia uudistuksia tekevälle ja avoimesta kommunikoivalle puolueelle - ja sille myös seuraa vaalimenestystä kun äänestäjiä karkoittava nimi ei ole kampanjoinnin jarruna.

--

Keskustelussa puolueen kehittämisestä olen huomannut ettei kaikilla ole realistinen käsitys tilanteesta. Puolueen käytännön vaalimenestyksen kannalta vaaliliitot ovat tässä kokoluokassa ehkä tärkein asia. Kuten yllä totesin, emme saaneet nimemme takia vaaliliittoa ykkösvaihtoehtomme kanssa, jonka listoilta päästiin eduskuntaan. Sen sijaan sama liitto olisi ollut tarjolla toiselle pienelle puolueelle jonka nimi on neutraalimpi. Tämä ei ole mik'ään mielenhairahdus tai pikkuasia, joka ehkä korjaantuu ensi vaaleissa kun vain jatkamme samalla linjalla.

Vakava tilanne mm. vaaliliittojen suhteen ei siis korjaannu sillä, että pysymme nykybrändissä ja yritämme parantaa sisäistä ja ulkoista viestintää. Varsinkaan jos parannusehdotuksessa ei kerrota, millä keinoin se menestykselle oleellinen ulkoinen viestintä merkittävästi paranisi nykyisestä. Viime ajat ulkoinen viestintä on ollut harvojen aktiivien, ml. itseni harteilla. Itse panostan markkinointiin paljon hikeä ja euroja, enkä helposti lämpene parantamisehdotukselle jonka olennainen sisältö on "tehdään parempaa ja enemmän". Se kuulostaa minusta lähinnä tyhjältä puheelta, jos sanojalla ei ole näyttöä tai ehdotuksia konkreettisista toimenpiteistä miten parannus toteutetaan. Olen tehnyt poliitikkamme eteen niin paljon työtä, etten halua rakentaa sen jatkoa tyhjän puheen varaan.

--

Tässä Liberaalipuolueelta saatu käytännön ehdotus miten yhdistyminen heidän kanssaan voidaan toteuttaa. Ehdotus ei ole kiveen hakattu vaan muokattavissa jos parempia ideoita toteutuksesta löytyy.

Uudelleen nimettävän Liberaalipuolueen sääntöjen mukaan puolueiden yhdistyminen voidaan
toteuttaa alla kuvatulla tavalla. Yhdistymisen seurauksena syntyy uusi, suurempi ja vahvempi
puolue, jossa yhdistyvien puolueiden intressit, arvot ja ohjelmat voivat kohdata.

VAIHE 1: LIITTYMINEN PUOLUEESEEN JÄSENJÄRJESTÖNÄ

Liberaalipuolueen sääntöjen näkökulmasta joustavin tapa toteuttaa fuusio on liittää
Piraattipuolueen jäsenistö omana jäsenjärjestönään osaksi uudelleen nimettävää puoluetta.
Jäsenjärjestönä liittyminen voidaan toteuttaa kevyesti puoluehallituksen päätöksellä.
Jäsenjärjestönä liittymisen hyvä puoli on Piraattien yhtenäisyyden säilyminen ja kansainvälisen
yhteistyön jatkamisen mahdollistuminen.

VAIHE 2: LIITTYMINEN PIIRIYHDISTYKSIIN YKSITTÄISINÄ JÄSENINÄ

Valtuustopaikkojen tasaisen jakautumisen vuoksi Piraattien tulee lisäksi liittyä henkilöjäseninä
Liberaalien nykyisiin piiriyhdistyksiin. Henkilöjäsenet hyväksytään piiriyhdistysten hallitusten
päätöksellä. Henkilöjäseninä piiriyhdistyksiin liittyminen on puolueen jatkon ja yhtenäisyyden
kannalta tärkeää. Puolueiden jäsenet pääsevät heti tiiviiseen yhteistyöhön, aktiivien resurssit
tulevat hyödynnettyä parhaiten ja kuntavaalien aikaan paikallisyhdistykset ovat jo valmiiksi
vaalikunnossa.

PUOLUEHALLITUS JA PUOLUEVALTUUSTO

Fuusion yhteydessä järjestetään ylimääräinen puoluekokous, jossa yhdistyneille puolueille valitaan
uusi hallitus, valtuusto ja mahdollisesti myös nimi. Jo neuvotteluiden aikana on mahdollista
alustavasti sopia puoluekokoukselle esitettävistä kokoonpanoista.

MUUT NEUVOTTELUISSA SOVITTAVAT MUUTOKSET

Liberaalipuolueen hallitus on valmis uudistamaan puolueen nimen, brändin ja säännöt niin, että ne
tukevat yhdistyvien puolueiden yhteisiä tavoitteita. Nimeä ja brändiä on jo mietitty, ja
sääntömuutostyö voidaan aloittaa heti kun fuusio on virallistettu. Tarvittavista muutoksista sovitaan
neuvotteluiden aikana.

VALMISTAUTUMINEN YHTEISEEN PUOLUEKOKOUKSEEN

Liberaalipuolueen puoluekokouksen äänivaltaiset edustajapaikat määräytyvät edellisen vuoden
jäsenmaksujen suhteessa. Sääntöjä muutetaan ylimääräisessä puoluekokouksessa niin, että
fuusiossa liittyvien Piraattien jäsenmaksut huomioidaan ensimmäisen yhteisen puoluekokouksen
edustajapaikkojen laskennassa. Liberaalipuolueen säännöt eivät mahdollista kuulumista kahteen
puolueeseen. Ennen yhdistymistä Piraattipuolue on poistettava puoluerekisteristä.

Liberaalipuolueen säännöt:
http://ajantasa.liberaalipuolue.fi/saannot/
Liberaalipuolueen puolueohjelma:
http://ajantasa.liberaalipuolue.fi/puolueohjelma/

--

Tämäntyyppistä ehdotusta on vastustettu mielestäni hieman kevyin argumentein. Tässä kommentteja niihin:

"Emme halua olla LIberaalipuolueen jäseniä" - ei tässä sitä ehdotetakaan, puoluehan nimetään ja brändätään yhdessä uudestaan.

"LIberaalit voivat liittyä Piraattipuolueen jäseniksi" - eivät ole liittymässä

"Liitto LIberaalipuolueen kanssa ei riitä eduskuntapaikkaan" - Ei välttämättä riitäkään, mutta se yhdistää valtuustoryhmämme kolmessa kaupungissa eli tekee puolueesta huomattavasti suuremman poliittisen toimijan, ja saa samanmieliset tekemään yhdessä töitä uuden brändin alla. Ja uusi brändi kelpaa vaaliliittokumppaniksi Piraattipuoluetta paremmin.

"Olemme piraatteja ja piraatteina pysymme" - tässä ehdotuksessa Piraattipuolue säilyttää brändinsä alajärjestönä.

"Emme voi enää tehdä kansainvälistä piraattiyhteistyötä" - kyllä voimme

"Olemme PIraatteja emmekä halua toimia toisen brändin alla" - oliko tärkeämpää politiikan edistäminen vai Piraattibrändi? Minulle on ainakin itsestäänselvää että tavoitteena on yhteiskunnan kehittäminen, ihmisten hyvinvoinnin lisääminen ja pahoinvoinnin vähentäminen. Sen suhteen olen jo saanut valtuustossa konkreettisia tuloksia. Minulla ei ole henkilökohtaisesti mitään kysymystä siitä olisiko puolueen nimi tärkeämpi kuin ihmisten tuloksellinen auttaminen. ¨

"Olet lopettamassa Piraattipuolueen" - miksi olen lopettamassa puolueen jonka eteen olen tehnyt n. 10 vuotta töitä hikeä ja euroja säästämättä. Päinvastoin, olen kehittämässä puoluetta isommaksi. Ihan samoin kuin yrityksiä kehitetään yhdistämällä niihin pienempiä toisia yrityksiä. Liberaalithan ovat meitä pienempiä. Fuusiot voidaan teknisesti toteuttaa organisaation A yhdistymisellä B:hen tai B:n yhdistymisellä A:han, se ei ole lopputuloksen kannalta olennaista. On suoraan sanoen hieman naivia takertua siihen että A:n yhdistyminen B:hen on tässä tapauksessa organisaatioiden sääntöjen mukaan kätevämpää, ja toistaa tämän pohjalta harhaanjohtavaa väitettä että olisin lopettamassa puolueen.

Valitettavasti tilanne on se, että kieltäytyminen nykytilanteessa puolueen brändin uudistamisesta tarkoittaa parhaani arvioni perusteella "hirttäytymistä Piraattibrändiin" puolueen kutistuessa varsin nopealla aikataululla olemattomiiin. Se olisi ikävää, koska politiikkamme on erinomaista ja sille on tilausta kun se oikein esitetään.


jjs
Viestit: 4
Liittynyt: Ke Marras 13, 2019 3:01 pm

Re: Ehdotus puolueen kehittämisestä

Viesti Kirjoittaja jjs » Ke Marras 13, 2019 3:39 pm

Pari faktan korjausta.

Piraattiliike ei ole mikään brändi vaan aate. Vertaus liikeyrityksiin ei toimi, koska kyseessä ei ole liikeyritys.

Näiden pohjalta voisit editoida ehdotuksesi. Nykyisellään se on kelvoton.


Awaclus
Viestit: 1
Liittynyt: Su Heinä 28, 2019 1:54 am

Re: Ehdotus puolueen kehittämisestä

Viesti Kirjoittaja Awaclus » Ke Marras 13, 2019 3:44 pm

jjs kirjoitti:
Ke Marras 13, 2019 3:39 pm

Piraattiliike ei ole mikään brändi vaan aate.

Siihen liittyy myös brändi. Samaa aatetta voi edistää toisenlaisellakin brändillä.


jjs
Viestit: 4
Liittynyt: Ke Marras 13, 2019 3:01 pm

Re: Ehdotus puolueen kehittämisestä

Viesti Kirjoittaja jjs » Ke Marras 13, 2019 3:49 pm

Awaclus kirjoitti:
Ke Marras 13, 2019 3:44 pm
jjs kirjoitti:
Ke Marras 13, 2019 3:39 pm

Piraattiliike ei ole mikään brändi vaan aate.

Siihen liittyy myös brändi. Samaa aatetta voi edistää toisenlaisellakin brändillä.

Sen verran tautologinen vasta-argumentti, että jätän tämän tähän.


jjs
Viestit: 4
Liittynyt: Ke Marras 13, 2019 3:01 pm

Re: Ehdotus puolueen kehittämisestä

Viesti Kirjoittaja jjs » Ke Marras 13, 2019 3:53 pm

Lisäkysymyksiä aiheeseen liittyen:

  • Miten yhteistyö kansainvälisen liikkeen kanssa toimisi jatkossa?

  • Mitä alajärjestönä toimiminen tarkoittaa?

  • Tässä esitetään vain kokemuspohjaisia argumentteja puolueen nimeen liittyen. Onhan puolueella jo muista maista EU-edustajiakin ja Islannissa Piraattipuolue on suurin puolue. Kuinka monessa maassa liberaalipuolue on suurin puolue?


jln
Puoluehallitus
Viestit: 16
Liittynyt: To Loka 09, 2014 4:17 pm
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Ehdotus puolueen kehittämisestä

Viesti Kirjoittaja jln » Ke Marras 13, 2019 4:42 pm

Tässä tämä kompromissiehdotus vielä foorumillekin, eli TLD/DR:

  • Noudatetaan Petruksen suunnitelmaa muuten, paitsi skipataan vaihe 1, eli piraattipuolue organisaationa jää edelleen omaksi itsenäiseksi puolueekseen.

  • He, jotka uskovat piraattibrändin olevan haitta, voivat liittyä uuteen puolueeseen, piraattibrändin kannattajat taas voivat jäädä jatkamaan toimintaa piraattipuolueessa. Kaikki voivat siis jatkaa tyytyväisenä puoluetoimintaa.

  • Vaaleissa voidaan olla liitossa, jolloin kahdessa puolueessa toimiminen ei haittaisi vaaleissa menestymistä.

Pidemmin: Jos nyt siis oikein ymmärsin, ongelmana on se, että osa kokee piraattipuolueen nimen ja brändin taakaksi ja uskoo, että puolueella olisi paremmat mahdollisuudet menestyä jollain toisella nimellä, kun taas osa haluaa nimenomaan pitää nykyisen nimen ja brändin ja pelkäävät puolueen nykyistenkin äänestäjien kaikkoavan, jos puolue luopuu nimestään tai liittyy toiseen puolueeseen. Kummallakin vaihtoehdolla on vankka kannatajakuntansa ja valitaan näistä kumpi vain, osa aktiiveista on jo ilmoittanut lopettavansa puoluetoiminnan siihen.

Miten olisi tällainen kompromissiehdoitus: noudatetaan Petruksen suunnitelmaa muuten, paitsi että skipataan vaihe 1, eli piraattipuolue ei organisaationa luovu puoluestatuksestaan tai liity liberaaleihin, sen sijaan kukin jäsen voi henkilökohtaisesti liittyä liberaaleihin omalla päätöksellään. Piraattipuolueellahan ei ole mainittavaa omaisuutta tai muutakaan sellaista, jonka vuoksi olisi mitenkään välttämätöntä nimenomaan organisaationa liittyä uuteen puolueeseen. Puolueen ainoa merkittävä assetti on sen aktiivit, ja kun jo nyt osa aktiiveista on ilmoittanut lyövänsä hanskat tiskiin jos liittyminen tapahtuu, joten siinä mielessä liittäminen olisi varsin turhaa. Toisaalta liittymistä kannattavien on paljon helpompi liittyä henkilökohtaisesti liberaaleihin kuin yrittää koko organisaation liittämistä. Toki liberaalien kanssa voi ennen massasiirtymistä neuvotella ehdoista, kuten mahdollisista liberaalipuoleen nimen/brändin muutoksista, joista neuvottelut on ilmeisesti jo aloitettukin.

Näin he, jotka uskovat parempaan menestykseen ilman piraattileimaa, voivat jatkaa puoluetoimintaa uudessa puolueessa ilman nimen painolastia ja toisaalta piraattibrändiin uskovat voivat edelleen jatkaa toimintaa nimenomaan piraattipuolueessa. Näin saadaan myös seuraavissa vaaleissa konkreettista tietoa siitä, kumpi vaihtoehto toimii paremmin ja sen jälkeen on helpompi keskittää voimavarat paremman vaihtoehdon taakse.

Eikö tämä olisi suurimmalle osalle paremmin hyväksyttävä vaihtoehto kuin yrittää väkisin pakottaa kaikkia saman brändin alle?


AriMartti
Puoluevaltuusto
Viestit: 68
Liittynyt: Ma Touko 11, 2015 9:17 pm

Re: Ehdotus puolueen kehittämisestä

Viesti Kirjoittaja AriMartti » Ke Marras 13, 2019 5:00 pm

Kiitos esityksestä, jonka viimein näemme kirjallisessa muodossa kirjoittamanasi. Vastaan nyt siihen liittyviin olennaisiin seikkoihin omasta näkökulmastani, jaan vastaukseni kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa käsittelen mielipiteitäsi puolueen tilasta ja tulevaisuudesta.

Petrus kirjoitti:
Ti Marras 12, 2019 6:26 pm

Hyvä Piraattipuolueen jäsen,

Kiitos tuestasi vapaamman, järkevämmän ja yhteisöllisemmän yhteiskunnan puolesta!

Lähdimme kevään eduskuntavaaleihin hyvistä asemista: Arto Lampilan ja minun työmme kaupunginvaltuustoissa oli osoittanut, että olimme vakavasti otettava, tarpeellisia uudistuksia oikeasti aikaansaava poliitinen voima. Vaalikevään aikana puolueemme sai ennennäkemättömän paljon julkisuutta. Lisäksi mainostamiseen käytettiin paljon aiempaa enemmän rahaa.

Tämä osa viestistäsi on täysin totta, olen monta kertaa korostanut että arvostan ihan suunnattomasti työtänne julkisissa luottamustoimissa, kaupunginvaltuutettuina. Arvostan myös kuntavaalien 2015 tuloksena tulleita vähemmän näkyviä kunnallisia luottamustoimia, joissa piraatteja arvostetaan kovasti. Uudellamaalla käydyissä luottamustoimineuvotteluissa vaalien alla kuulin monesta kunnasta ja kaupungista viestiä, että he arvostavat Piraattipuolueen halua kantaa yhteinen vastuu vaalien järjestämisestä.

Tämä on tärkein ero asenteessamme yhteiskuntaan verrattuna esimerkiksi kommunistipuolueisiin ja muihin pienpuolueisiin.

Petrus kirjoitti:
Ti Marras 12, 2019 6:26 pm

Erinomaisista lähtökohdista huolimatta tulos oli kuitenkin pettymys: Saimme vaaleissa vain 19 tuhatta ääntä, 24% vähemmän kuin vuoden 2015 vaaleissa. Henkilökohtainen äänisaaliini oli erittäin hyvä ja olisi riittänyt useimmissa puolueissa valintaan, mutta vaaliliittokumppanimme Helsingissä menettivät ääniä jonka vuoksi vertailulukuni ei noussut tarpeeksi korkealle.

Mistä puolueen vaatimaton äänisaalis johtui? Puolueen puheenjohtajana pääsin näkemään julkisuuden lisäksi mitä "kulissien takana" tapahtui luottamuksellisissa keskusteluissa.

Puolueen vaatimaton äänisaalis koko maassa johtui mielestäni siitä että eduskuntavaaleissa panostimme kaikki munat yhteen koriin.

Vaalien alla vaaliliittoomme kohdistuneet ikävät propagandaiskut söivät kaikkien vaaliliittokumppaniemme tulosta. Itse olit kärkiehdokkaana keskellä yksilönvapauksiin ja yksityiselämään liittyvään käytökseen kohdistunutta kohua, jota Feministipuolue joutui äänestäjilleen selittelemään enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Uskon, että tästä kohusta johtuen Feministipuolueen äänestäjät etsivät näissä vaaleissa omia ajatuksiaan parhaiten tukeneet ehdokkaat vaaliliittomme ulkopuolella.

Liberaalipuolue taas joutui omille äänestäjilleen vakuuttelemaan ettei tekninen vaaliliitto Feministipuolueen ja Eläinoikeuspuolueen kanssa ole heidän omien tavoitteidensa kanssa ristiriidassa. Liberaalipuolueen kannalta ongelmallisinta mielestäni oli, että vaalikampanjaa rakennettiin kaupunginvaltuutettujen, sinun ja Katju Aron välille. Mediassa Feministipuolueella ilmeisesti nähtiin olevan aito mahdollisuus voittaa Piraattipuolue keskinäisessä kilpailussa ja enpä ihmettelisi, jos Liberaalipuolueen perinteiset äänestäjät tämän vaaliliiton vuoksi olivat liikkuneet Liike Nyt -valitsijayhdistysten ehdokkaiden taakse. Eläinoikeuspuolue osana vaaliliittoa ei todennäköisesti juurikaan heidän äänestyspäätöksiinsä vaikuttanut, vaikka sen mukanaolo vaaliliitossa olennaisesti muuttikin vaaliliiton kokonaisuutta vihervasemmiston suuntaan, jota Liberaalipuolueen kannattajakunnassa käsittääkseni ei kovin paljoa arvosteta.

Petrus kirjoitti:
Ti Marras 12, 2019 6:26 pm

Vaalimenestyksen olennainen edellytys on, että useat ehdokkaat vaalipiirissä saavat runsaasti (yli 1000 kpl) ääniä. Yritin siksi hankkia tunnettuja ja aiemmin vaaleissa hyvin ääniä keränneitä ehdokkaita listoillemme. Monet heistä kannattivat puolueohjelmamme linjauksia, mutta he eivät halunneet identifioitua piratismiin, waretukseen ja muuhun vastaavaan rikolliseen, mihin he puolueemme nimen yhdistivät.

Pienelle puolueella menetyksen toinen olennainen edellytys on vaalilitto, joka toisi suosittuja ehdokkaita toisen puolueen listoilta tukemaan vertailuluvun kasvattamista. Tämän suhteen minulla oli keskustelu pitkällä meitä suuremman puolueen kanssa. Valitettavasti viime metreillä kyseisen puolueen edustajat totesivat, etteivät he uskaltaneet lähteä liittoon puolueen kanssa, jonka nimi viittaa rikollisuuteen ja luultavasti pelästyttäisi osaa heidän äänestäjistään. Siksi jouduimme päätymään heikompaan vaaliliittoon.

Yllä olevaa väitettä vaaliliittojen välttämättömyydestä en allekirjoita, käsittääkseni Vihreä liike on noussut eduskuntaan ilman vaaliliittoja ja Perussuomalaisilla oli Suomen Maaseudun Puolueen taustalla historiaa useista vaalikausisista Eduskunnassa. Joku historiaa minua paremmin tunteva voinee kertoa, mikäli joissain vaaleissa uusi kansanedustaja uudesta puolueesta on noussut sinne vaaliliiton ansiosta.

Petrus kirjoitti:
Ti Marras 12, 2019 6:26 pm

Loppupeleissä kaikki on kiinni äänestäjistä, joihin vaikuttaa suuresti mielikuva minkä he meistä saavat mediasta. No, kuten kaikissa aiemmissakin vaaleissa, saimme edelleen kuulla todella monelta äänestäjältä ihmettelyä nimestämme. En myöskään erityisesti ilahtunut, kun Ylen pienpuoluetentin ensimmäinen kysymys minulle oli "Mitä ihmeen piratismia te ajatte?"

Saimme vaalien alla tehdyn imagotutkimuksen tulokset. Tutkimuksessa haastateltiin Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston opiskelijoita, eli varsin valveutunutta porukkaa, mielikuvista puolueeseemme liittyen. Yksi tutkimuksen suosituksista on "Rethink the branding in order to be considered a wider movement, a party instead of a small party." Brändin päivittäminen laajemmaksi voisi tutkimuksen mukaan olla hyvä keino uusien äänestäjien saamiseksi mukaan.

Luin tutkimuksen, jossa tosiaan otosjoukkona 18 opiskelijaa: neljä naista taideyliopistosta (Aalto), kolme naista ja yksi mies Helsingin yliopiston psykologian laitokselta, kolme naista ja kaksi miestä Helsinki School of Business -koulusta (yksityinen yliopisto) sekä kaksi miestä ja kaksi naista humanististen tieteiden laitokselta. Tehtävänanto ja metodologia antoivat mahdollisuuden saada tietoa puolueeseen liitettävistä mielikuvista enkä ainakaan itse koko 24-sivuisen tutkimuksen sisältä löytänyt kritiikkiä puolueen nimen liitetyistä negatiivisista mielikuvista.

Suurin kritiikki kohdistui siihen, että tutkittaville esitetty markkinointimateriaali ja muu visuaalinen ilme eivät olleet linjassa Petruksen oman kampanjan materiaalin kanssa. Lainaamasi kohta on vain yksi tutkimuksen lopussa esitetyistä asioista, joita puolueen olisi syytä miettiä tulevaisuudessa:

Focus group study: different conceptions of the Pirate Party of Finland (Haiko, Laakso, Lindholm, Tolvanen 2019) kirjoitti:

When the students were asked what they would suggest as the best marketing actions to help gain more support more the pirates, some themes came up in more than one focus group. These included:
-Increase the visibility for the party. Social media is a good vehicle for this.
-Make people more aware of your ideas. How do the concrete policies affect people in everyday life? Concrete achievements could be used as examples.
-Summarize, concentrate on the essential. It would be good to focus on a limited number of key issues, important to the party and attractive to the potential voters. These should be specific issues, rather than abstract concepts.
-Improve the visuals. Coherent, unified visuals would spring the whole of the party in the minds of the people.
-Rethink the branding in order to be considered a wider movement, a party instead of a small party.
-Rethink advertising. More comprehensive advertising, focusing on the whole party, not individuals.
-Clarify the message, select the target groups.

It would appear that the pirates have potential to appeal to those younger voters who are more prone to think in a liberal, rather than conservative manner. At the moment, the party is not known enough among those students that we interviewed, in order to be considered a serious voting option to a wider voter segment. To some of the students, the party presented itself as a one issue movement, while a closer look at the ideas and policies seemed to suggest that there is too much of everything at the moment for the voters to know exactly what one gets if voting for the party

Kyseessä oli siis markkinointikurssin oppilastyö ja sellaisenaan mielestäni ihan hyvät arvosanat ansaitseva. Kuitenkaan edes sellaisena tutkimus ei mielestäni millään tasolla tue vaatimukstasei puolueen brändin totaalisen vaihtamisesta.

Petrus kirjoitti:
Ti Marras 12, 2019 6:26 pm

Olemme aiemmin saaneet vastaavaa palautetta puolueen nimestä, ja olen ahkerasti puolustanut rakasta Piraatti-brändiä kansainvälisenä ja erottuvana puoluenimenä. Näissä puolueen kolmansissa eduskuntavaaleissa panostimme paljon ja mahdollisuudet menestykseen olivat erinomaiset.

Edellä kerrotun perusteella minulle on kuitenkin käynyt täysin selväksi, että puolueemme kasvua ja vaalimenestystä estää nimenomaan puolueen nimi ja brändi sekä ehdokashankinnan, vaaliliittojen, median että äänestäjien suuntaan. Jatkaminen samalla brändillä on näin pitkän yrittämisen jälkeen pään hakkaamista seinään, ja johtaa nähdäkseni vain siihen että putoaisimme taas puoluerekisteristä 2023 vaalien jälkeen.

Siksi kannatan, että mietimme yhdessä puolueelle positiivisemman nimen ja yhdistämme voimia mahdollisuuksien mukaan samanhenkisten poliittisten liikkeiden kanssa. Suomessa on paljon tilausta järkipohjaiselle, todellisia uudistuksia tekevälle ja avoimesta kommunikoivalle puolueelle - ja sille myös seuraa vaalimenestystä kun äänestäjiä karkoittava nimi ei ole kampanjoinnin jarruna.

Piraattipuolueella on vielä puoluelain mukaan mahdollisuus asettaa ehdokkaita vähintään kaksissa vaaleissa: Kuntavaalit 2021 ja Eduskuntavaalit 2023. Myös Liberaalipuolue joutuu keräämään kannattajakortit vuoden 2023 jälkeen, mikäli liberaali liike Suomessa ei kansanedustajapaikkaan saakka kanna. Kansainvälisesti nimi ei ole ollut ongelma, ellei siitä ole itse ongelmaa tehty.

Mielestäni ajankohta mahdolliselle fuusiolle on huonoin mahdollinen, kun kuntavaaleissa uusi puolue ei saisi tukea olemassa olevista valtuustopaikoistaan markkinoinnissa, vaan koko ajan joutuisimme selittelemään hyvin toimineen polittikkamme ajamista uudella nimellä.

Petrus kirjoitti:
Ti Marras 12, 2019 6:26 pm

Keskustelussa puolueen kehittämisestä olen huomannut ettei kaikilla ole realistinen käsitys tilanteesta. Puolueen käytännön vaalimenestyksen kannalta vaaliliitot ovat tässä kokoluokassa ehkä tärkein asia. Kuten yllä totesin, emme saaneet nimemme takia vaaliliittoa ykkösvaihtoehtomme kanssa, jonka listoilta päästiin eduskuntaan. Sen sijaan sama liitto olisi ollut tarjolla toiselle pienelle puolueelle jonka nimi on neutraalimpi. Tämä ei ole mik'ään mielenhairahdus tai pikkuasia, joka ehkä korjaantuu ensi vaaleissa kun vain jatkamme samalla linjalla.

Vakava tilanne mm. vaaliliittojen suhteen ei siis korjaannu sillä, että pysymme nykybrändissä ja yritämme parantaa sisäistä ja ulkoista viestintää. Varsinkaan jos parannusehdotuksessa ei kerrota, millä keinoin se menestykselle oleellinen ulkoinen viestintä merkittävästi paranisi nykyisestä. Viime ajat ulkoinen viestintä on ollut harvojen aktiivien, ml. itseni harteilla. Itse panostan markkinointiin paljon hikeä ja euroja, enkä helposti lämpene parantamisehdotukselle jonka olennainen sisältö on "tehdään parempaa ja enemmän". Se kuulostaa minusta lähinnä tyhjältä puheelta, jos sanojalla ei ole näyttöä tai ehdotuksia konkreettisista toimenpiteistä miten parannus toteutetaan. Olen tehnyt poliitikkamme eteen niin paljon työtä, etten halua rakentaa sen jatkoa tyhjän puheen varaan.

En tiedä oletko huomannut, että puolueen eteen tehdään hyvin paljon työtä koko ajan muuallakin kuin Helsingin kaupunginvaltuustossa. Käsityksesi siitä, että piraattiliike ei voi toimia muuten kuin vaaliliittojen kanssa, on outo. Puolue toimii omassa ideologisessa viitekehyksessään ja se saa kannatuksen samalla tavalla ajattelevilta äänestäjiltä.

Vaaliliittojen kautta mahdollisuudet asettaa ehdokkaita kaventuvat ja koko toimintamme näyttää paljon pienemmältä kuin se voisi olla. Täydet listat ovet tie luottamustoimiin, ei vaalimatemaattinen kikkailu, joka näyttää valitettavasti vaalimatemaattiselta kikkailulta.

IRC: AriMartti Facebook: https://www.facebook.com/arimartti Twitter https://twitter.com/AriMartti
email: ari-martti.hopiavuori(at)piraattipuolue.fi

jjs
Viestit: 4
Liittynyt: Ke Marras 13, 2019 3:01 pm

Re: Ehdotus puolueen kehittämisestä

Viesti Kirjoittaja jjs » Ke Marras 13, 2019 5:58 pm

Lisään siis sen vaan, että kyse ei ole mun kritiikissä siitä edes, että kannatanko vai vastustanko aloitetta. Kyse on siitä, että ehdotus täysin sekunda. Hyvä ehdotus sisältää faktoja joiden nojalla sitä voi sitten arvioida. Petruksen ehdotus sisältää nolla faktaa. Vaikka kannattaisin fuusiota, niin en pitäisi aloitetta millään tapaa hyvänä.

No OK, luvut vaalituloksesta pitävät paikkansa, mutta loppuosa on silti vastenmielistä auktoriteettiin perustuvaa moralisointia.

Ehkä se huono vaalimenestys ja puolueen hidas kasvun ydinsyy onkin siinä, että puoluetta johdetaan fiiliksellä eikä kylmällä järjellä?

Lisäksi tämä usvainen ja sakea hölypöly yrityksestä ja brändistä on sellaista, mitä en rivijäsenenä ymmärrä millään tavalla. Jos kyse olisi brändäämisestä, niin silloinhan voisi puolueen nimetä vain Liberaalipuolueeksi ja korvata heidän puolueohjelmansa Piraattipuolueen puolueohjelmalla. Kun puhutaan brändäämisestä, niin se on sen tyyppistä esimerkiksi kun Vasemmistoliitto uudelleenimesi itsensä Vasemmistoksi.


AriMartti
Puoluevaltuusto
Viestit: 68
Liittynyt: Ma Touko 11, 2015 9:17 pm

Re: Ehdotus puolueen kehittämisestä

Viesti Kirjoittaja AriMartti » To Marras 14, 2019 12:40 am

Tässä hieman huomioitani ehdotukseen liittyen:

Petrus kirjoitti:
Ti Marras 12, 2019 6:26 pm

Tässä Liberaalipuolueelta saatu käytännön ehdotus miten yhdistyminen heidän kanssaan voidaan toteuttaa. Ehdotus ei ole kiveen hakattu vaan muokattavissa jos parempia ideoita toteutuksesta löytyy.

Uudelleen nimettävän Liberaalipuolueen sääntöjen mukaan puolueiden yhdistyminen voidaan
toteuttaa alla kuvatulla tavalla. Yhdistymisen seurauksena syntyy uusi, suurempi ja vahvempi
puolue, jossa yhdistyvien puolueiden intressit, arvot ja ohjelmat voivat kohdata.

En ole vakuuttunut, että ainakaan jäljessä seuraavan toimintaohjeen mukaisesti syntyy suurempi tai vahvempi puolue, todennäköisesti ei kumpaakaan.

Petrus kirjoitti:
Ti Marras 12, 2019 6:26 pm

VAIHE 1: LIITTYMINEN PUOLUEESEEN JÄSENJÄRJESTÖNÄ

Liberaalipuolueen sääntöjen näkökulmasta joustavin tapa toteuttaa fuusio on liittää
Piraattipuolueen jäsenistö omana jäsenjärjestönään osaksi uudelleen nimettävää puoluetta.
Jäsenjärjestönä liittyminen voidaan toteuttaa kevyesti puoluehallituksen päätöksellä.
Jäsenjärjestönä liittymisen hyvä puoli on Piraattien yhtenäisyyden säilyminen ja kansainvälisen
yhteistyön jatkamisen mahdollistuminen.

Tarvitaan siis sääntömuutos, jossa mahdollistetaan Piraattipuolue ry:n liittyminen toisen yhdistyksen jäseneksi. Puoluelain §2 mukaisesti puoluerekisterissä ei voi olla toisen puolueen jäsenyhdistystä, joten käytännössä sääntömuutoksen yhteydessä Oikeusministeriölle pitää toimittaa hakemus, jolla Piraattipuolue ry (yhdistysrekisterinumero 199.184) poistetaan puoluerekisteristä.

Sääntömuutos pitää yhdistyslain mukaan ilmoittaa kokouskutsussa, joten kahden viikon kuluttua järjestettävässä puoluekokouksessa sääntömuutosta ei voida tehdä. Siksipä kokouksen asialistalla oleva kohta puolueen lakkauttamisesta on erittäin tärkeä, jolloin käytännössä puoluehallitus voi tarvittaessa toimittaa Oikeusministeriöön ilmoituksen puoluerekisteristä poistamisesta. Tämä toki edellyttää sitä, että puoluekokous asettuu puolueen lakkauttamisen kannalle. Mikäli puoluehallitus taas ei puoluekokoukselta saa mandaattia toimia näin, Piraattipuolue ry (yhdistysrekisterinumero 199.184) ei voi Liberaalipuolue ry:n jäseneksi liittyä.

Petrus kirjoitti:
Ti Marras 12, 2019 6:26 pm

VAIHE 2: LIITTYMINEN PIIRIYHDISTYKSIIN YKSITTÄISINÄ JÄSENINÄ

Valtuustopaikkojen tasaisen jakautumisen vuoksi Piraattien tulee lisäksi liittyä henkilöjäseninä
Liberaalien nykyisiin piiriyhdistyksiin. Henkilöjäsenet hyväksytään piiriyhdistysten hallitusten
päätöksellä. Henkilöjäseninä piiriyhdistyksiin liittyminen on puolueen jatkon ja yhtenäisyyden
kannalta tärkeää. Puolueiden jäsenet pääsevät heti tiiviiseen yhteistyöhön, aktiivien resurssit
tulevat hyödynnettyä parhaiten ja kuntavaalien aikaan paikallisyhdistykset ovat jo valmiiksi
vaalikunnossa.

Tulkitsen, että tässä puhutaan Liberaalipuolueen puoluevaltuustosta eikä kaupunginvaltuustoista. Muussa tapauksessa "valtuustopaikkojen tasainen jakautuminen" ei asetu mielessäni mihinkään järkevään asiayhteyteen.

Liberaalipuolueen nykyisten sääntöjen mukaan tosiaan puoluevaltuustoon kuuluu kustakin jäsenjärjestöstä kolme valtuutettua ja lisäksi puoluekokousedustajia voi olla yhteensä 100 siten, että kunkin jäsenjärjestön äänivaltaisten edustajien lukumäärä menee kunkin jäsenjärjestön jäsenmaksunsa maksaneiden lukumäärän mukaan. Puoluehallitus päättää jäsenjärjestöjen puolesta niiden jäsenyyksistä, joka on mielestäni aikamoisen jännittävä konsepti rekisteröityjen yhdistysten autonomia huomioon ottaen.

Joka tapauksessa, edellä kuvattu vaatimus tarkoittaa käytännössä sitä, että mikäli Piraattipuolueeseen aktiivi haluaa uudessa puolueessa toimia aktiivina, hänen on liityttävä Liberaalipuolueen piiri- tai teemayhdistysjäsenyhdistykseen. Niiden sääntöjä en nopeasti löytänyt, mutta olen ymmärtänyt ettei Liberaalipuolue enää hyväksy jäseniksi muihin puolueisiin kuuluvia ihmisiä.

http://ajantasa.liberaalipuolue.fi/saannot/
http://ajantasa.liberaalipuolue.fi/johtosaanto/

No, Suomessa on perustuslain turvaama yhdistymisen vapaus yksilötasollakin ja jo nykyisin on mahdollista erota Piraattipuolueesta ja liittyä Liberaalipuolueeseen. Nyt kun luin Liberaalipuolueen säännöt läpi, koen että niihin on kirjattu tosi monta jippoa, jolla puoluehallitus voi asioita "kätevästi" jäsenjärjestöjensä puolesta päättää.

En ole ihan varma, olisinko valmis hyppäämään edes teoriassa puolueeseen, jossa näyttää olevan säännöt, joiden perusteella puoluehallitus toimii halutessaan täysin autonomisesti enkä juuri nyt osaa esimerkiksi miettiä mitä tarkoittaa se, että "Muutoin puoluevaltuusto kokoontuu itse päättämänsä aikataulun mukaisesti" ja "Puoluevaltuuston kokoukset kutsuu koolle puoluehallitus".

Petrus kirjoitti:
Ti Marras 12, 2019 6:26 pm

PUOLUEHALLITUS JA PUOLUEVALTUUSTO

Fuusion yhteydessä järjestetään ylimääräinen puoluekokous, jossa yhdistyneille puolueille valitaan
uusi hallitus, valtuusto ja mahdollisesti myös nimi. Jo neuvotteluiden aikana on mahdollista
alustavasti sopia puoluekokoukselle esitettävistä kokoonpanoista.

MUUT NEUVOTTELUISSA SOVITTAVAT MUUTOKSET

Liberaalipuolueen hallitus on valmis uudistamaan puolueen nimen, brändin ja säännöt niin, että ne
tukevat yhdistyvien puolueiden yhteisiä tavoitteita. Nimeä ja brändiä on jo mietitty, ja
sääntömuutostyö voidaan aloittaa heti kun fuusio on virallistettu. Tarvittavista muutoksista sovitaan
neuvotteluiden aikana.

VALMISTAUTUMINEN YHTEISEEN PUOLUEKOKOUKSEEN

Liberaalipuolueen puoluekokouksen äänivaltaiset edustajapaikat määräytyvät edellisen vuoden
jäsenmaksujen suhteessa. Sääntöjä muutetaan ylimääräisessä puoluekokouksessa niin, että
fuusiossa liittyvien Piraattien jäsenmaksut huomioidaan ensimmäisen yhteisen puoluekokouksen
edustajapaikkojen laskennassa. Liberaalipuolueen säännöt eivät mahdollista kuulumista kahteen
puolueeseen. Ennen yhdistymistä Piraattipuolue on poistettava puoluerekisteristä.

Liberaalipuolueen säännöt:
http://ajantasa.liberaalipuolue.fi/saannot/
Liberaalipuolueen puolueohjelma:
http://ajantasa.liberaalipuolue.fi/puolueohjelma/

Edellä mainitun perusteella byrokraattisesti helpoin tapa ehdotuksen toteuttamiselle on itse asiassa Piraattipuolue ry:n lakkauttaminen myös Yhdistysrekisteriin, jolloin puoluerekisteristä poistuminenkin tapahtuu samalla. Jo nykyinen puoluekokous voi myöntää mandaatin jopa tälle, koska asiasta on kokouskutsussa määrätty.

Mielestäni edellä mainittu ehdotus puolueen tulevaisuudesta, jossa puolueen nimi poistuu puoluerekisteristä ja puolueen jäsenet pakotetaan vaihtamaan puolueen jäsenyys toiseen puolueeseen asettaa selkeän vaatimuksen puolueen lakkauttamisesta ja en ymmärrä, miten Petrus voisi väittää jotain muuta.

Lopuksi: Toivottavasti puoluekokous toteaa selkeästi, että ei halua lakkauttaa puoluetta.

IRC: AriMartti Facebook: https://www.facebook.com/arimartti Twitter https://twitter.com/AriMartti
email: ari-martti.hopiavuori(at)piraattipuolue.fi

AriMartti
Puoluevaltuusto
Viestit: 68
Liittynyt: Ma Touko 11, 2015 9:17 pm

Re: Ehdotus puolueen kehittämisestä

Viesti Kirjoittaja AriMartti » Su Marras 17, 2019 12:08 am

Nyt lienee todettava, että koska elämme sunnuntaita 17.11.2019 ja koska en näe Petruksen hakua puoluehallitukseen, hän ei ole mukana puoluehallituksessa, joka tätä fuusioitumissuunnitelmaa lähtee käytännössä toteuttamaan. Jos siis puoluekokous antaa puolueen lakkauttamiselle siunauksensa vajaan kahden viikon kuluttua.

Jatkakaamme keskustelua tarvittaessa puoluekokouksessa!

IRC: AriMartti Facebook: https://www.facebook.com/arimartti Twitter https://twitter.com/AriMartti
email: ari-martti.hopiavuori(at)piraattipuolue.fi

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Ylimääräinen puoluekokous 30.11.2019”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija