Sivu 1/2

Piraattipuolueen vaatimusta tekijäoikeuden suoja-aikaan lievennettävä

Lähetetty: La Syys 19, 2020 10:39 pm
Kirjoittaja Raoul

Ehdotan, että nykyinen puolueohjelman nykyinen muoto:"Koska aineettomien hyödykkeiden tuotto tulee suurelta osin jo pian julkaisun jälkeen, kaupallisen kopioinnin ja käytön tekijänoikeussuojaa on lyhennettävä enintään kymmeneen vuoteen teoksen julkaisusta."

Muutetaan muotoon:"Koska aineettomien hyödykkeiden tuotto tulee suurelta osin jo pian julkaisun jälkeen, kaupallisen kopioinnin ja käytön tekijänoikeussuojaa on lyhennettävä enintään 30 vuoteen teoksen julkaisusta. Täydet oikeudet teokseen palautuvat tekijälle tai hänen perikunnalleen kuitenkin 10v päästä, jonka jälkeen he voivat myydä ne uudelle omistajalle, maksimissaan kymmeneksi vuodeksi kerrallaan."

Tämä mukailee Ruotsin piraattien ohjelmaa, jossa vaaditaan 20v suojaa sillä ehdolla että oikeudet palautuvat tekijälle 10v jälkeen.

"Tekijänoikeuslainsäädäntö on kansainvälisesti voimakkaasti säädeltyä, ja se on nykyisin useimmissa teollisuusmaissa lähes samanlaista. Tekijänoikeuden kesto on 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä. Muun muassa esityksiä, äänitallenteita, valokuvia ja radio- tai televisiolähetystä suojaavat tekijänoikeuden lähioikeudet. Näiden lähioikeuksien suoja-aika on 50 vuotta, ja se lasketaan esitys-, tallentamis-, julkaisemis-, lähetys- tai valmistamisvuodesta. Tuottajilla on tekijänoikeus myös julkaisemattomaan teokseen. 12. syyskuuta 2011 Euroopan parlamentti ja komissio päättivät pidentää esittäjien ja äänitetuottajien lähioikeuksien suojan 70 vuoteen.[8] Direktiivi piti touteuttaa EU:n kansallisessa lainsäädännössä vuoteen 2014 mennessä."(Wikipedia)


Re: Piraattipuolueen vaatimusta tekijäoikeuden suoja-aikaan lievennettävä

Lähetetty: La Syys 19, 2020 10:44 pm
Kirjoittaja Mikaela

Kannatan asian käsittelyä


Re: Piraattipuolueen vaatimusta tekijäoikeuden suoja-aikaan lievennettävä

Lähetetty: Ma Syys 21, 2020 4:34 pm
Kirjoittaja Kausti

Kannatan


Re: Piraattipuolueen vaatimusta tekijäoikeuden suoja-aikaan lievennettävä

Lähetetty: Ma Syys 21, 2020 4:52 pm
Kirjoittaja Peit

Kannatan aloitetta


Re: Piraattipuolueen vaatimusta tekijäoikeuden suoja-aikaan lievennettävä

Lähetetty: Pe Syys 25, 2020 5:10 pm
Kirjoittaja heikkila

Kannatan aloitetta.


Re: Piraattipuolueen vaatimusta tekijäoikeuden suoja-aikaan lievennettävä

Lähetetty: Pe Syys 25, 2020 5:26 pm
Kirjoittaja juho.karvinen

Kannatan aloitteen käsittelyä.

Noin yleisesti olen sitä mieltä, että meidän on kirjoitettava auki laajempi paperi kannattamastamme tekijänoikeusreformista.


Re: Piraattipuolueen vaatimusta tekijäoikeuden suoja-aikaan lievennettävä

Lähetetty: Pe Syys 25, 2020 6:33 pm
Kirjoittaja mmn

kannatan käsittelyä


Re: Piraattipuolueen vaatimusta tekijäoikeuden suoja-aikaan lievennettävä

Lähetetty: Pe Syys 25, 2020 6:59 pm
Kirjoittaja cadetblue

Kannatan käsittelyä, ja komppaan Juhoa:

juho.karvinen kirjoitti:
Pe Syys 25, 2020 5:26 pm

Noin yleisesti olen sitä mieltä, että meidän on kirjoitettava auki laajempi paperi kannattamastamme tekijänoikeusreformista.


Re: Piraattipuolueen vaatimusta tekijäoikeuden suoja-aikaan lievennettävä

Lähetetty: Pe Syys 25, 2020 7:23 pm
Kirjoittaja jln

Kannatan käsittelyä


Re: Piraattipuolueen vaatimusta tekijäoikeuden suoja-aikaan lievennettävä

Lähetetty: Pe Syys 25, 2020 7:44 pm
Kirjoittaja tomi pohjalainen

kannatan aloitetta.

kompaan myös kompattavia, en ylipäätään käsitä miksi PP ottaa kantaa markkinakäytön oikeudesta. (se estänee myös kyseenalaisissa yhteyksissä tapahtuvan käytön hyvinkin pitkälle, joten ristiriidaton pyrkimys se mielestäni ei ole muutoinkaan)

tuo 10v jälkeen omistusoikeuden resetoituminen on niin tärkeä että se pitää olla käytettävissä asap.